Ravintolan lähellä pahoinpidelty mies kuoli Helsingissä – poliisi julkaisi kuvia ravintolassa olleista ja pyytää havaintoja

Henkilön mustassa paidassa on valkoiset silmät. Toisessa kuvassa esiintyy myös toinen, valkopaitainen henkilö, jonka tunnistusta poliisi myös kaipaa. Helsingin poliisi

Helsingin poliisi tutkii lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 4.–5. heinäkuuta Kaivopuistossa ravintola Kaivohuoneen edustalla tapahtunutta pahoinpitelyä ja kuolemantuottamusta. Poliisi ei ole tavoittanut rikoksesta epäiltyjä, eikä heidän henkilöllisyytensä ole poliisin tiedossa. Poliisi pyytää sekä havaintoja tapahtumista että kuvissa olevien henkilöiden tunnistusta.

– Tässä vaiheessa saatujen tietojen perusteella rikoksesta on syytä epäillä useaa henkilöä. Esitutkinnassa selvitetään kunkin henkilön osuus tapahtumiin, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Larkio Helsingin poliisilaitokselta kertoo tiedotteessa.

Vasemmanpuolisissa kuvissa on sama henkilö, jolla on niin sanottu durak-huivi eli huivi, joka voidaan sitoa kireäksi pään ympärille. Helsingin poliisi

Tapahtumat saivat alkunsa Kaivohuoneella kello 1 annetun valomerkin jälkeen. Ravintolassa iltaa viettämässä ollut nuorten miesten seurue oli poliisin tiedotteen mukaan poistumassa muiden asiakkaiden mukana ravintolasta, kun narikkatilassa entuudestaan tuntematon mies löi yhtä heistä ilman syytä. Lyöjä oli osa ulkomaalaistaustaista seuruetta.

Nahistelu seurueiden välillä jatkui ravintolan ulkopuolella. Valvontakameratallenteiden ja asianomistajien kertomusten mukaan ulkomaalaistaustainen seurue haastoi edelleen riitaa. Toinen seurue oli passiivinen ja hajaantui, mutta hetkeä myöhemmin seurueen jäsenet huomasivat, että ulkomaalaistaustaiset miehet löivät ja potkivat yhtä heidän seurassaan ollutta miestä noin 50 metrin päässä ravintolan ulko-ovesta, vasemmalla puolella. He yrittivät mennä väliin, mutta miehet estivät heidän väliinmenon ja pahoinpitelivät väliin yrittäneitä. Lisäksi ainakin yhtä miestä oli pahoinpidelty ennen kuin hän yritti mennä väliin edellä mainittuun pahoinpitelyyn, sanotaan tiedotteessa.

– Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä ja kuolemantuottamuksena, koska yksi pahoinpitelyn uhreista menehtyi saamiinsa vammoihin tapahtumia seuraavana yönä eli sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 6.–7. heinäkuuta. Uhrit ja tekijät eivät tunteneet toisiaan entuudestaan, Larkio jatkaa.

Havainnot tapahtumista ja valvontakamerakuvissa olevien henkilöiden tunnistukset voi lähettää sähköpostitse vakivaltarikosyksikko.helsinki(at)poliisi.fi tai Whatsapp-sovelluksen kautta numeroon 050 562 7405.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. DC3:lla voi jälleen lentää Nummelassa lauantaina – lentokenttä täyttää 80 vuotta
  2. Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  3. Ajoneuvotekniikkaa esitellään elokuussa Nummelan lentokentällä kerran viikossa – autonostalgia herkistää tiistaisin
  4. Vihdissä ja Karkkilassa ei ole viime aikoina löytynyt uusia koronaan altistuneita
  5. Legendaarisen kahvila-ravintolan uusi yrittäjä on vihtiläinen Taina Peltola – Hiidenpirtti avautui sopivasti kesäksi
  6. Pääkirjoitus: Väkivaltaa ja kaahailua
  7. "Aforismit sulavat musiikkiin" – Pilvi Huhta ja Minka Heino esiintyvät yhdessä Wuosisadan Livessä, joka on nyt siirretty syyskuulle
  8. Liikenteen tehovalvonnassa jäi kiinni lukuisia rattijuoppoja, sekakäyttäjiä ja huumaantuneita
  9. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  10. "Ikä ei ole este unelmien toteutukselle" – suomenhevosen selässä Hangosta kohti pohjoista
  11. Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  12. Kasvomaskituotanto on menestys  – vihtiläiseltä Globe Hopelta on tilattu kymmeniä tuhansia maskeja
  13. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  14. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  15. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.