Vihtiläisen Theodor Koskenniemen olympiakullasta 100 vuotta – ennätysmäärä juoksi kilpaa Jokikunnalla

Jyrki ja Mervi Kataiselle Koskenniemijuoksu on jo perinne. Nina Paloheimo

Nina Paloheimo

Perinteinen Koskenniemijuoksu käynnistyi sunnuntaina juhlavissa tunnelmissa Jokikunnan koululla. Vihtiläisen olympiamitalistin Theodor Koskenniemen olympiakullasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 100-vuotta.

Juhlajuoksuun osallistui ennätysmäärä juoksijoita. Aikuisten sarjassa kilpaili 49 osallistujaa. Lasten juoksusarjoissa osallistujia oli 51.

– Sopiva ilma, juhlavuosi ja varmasti myös juoksutapahtumien vähyys koronakesänä on houkutellut väkeä näin paljon. Oli todella hienoa, että pystyimme tämän tapahtuman juhlavuonna järjestämään kaikesta huolimatta, kiitteli tapahtuman pitkäaikainen järjestäjähahmo Kyösti Kuittinen.

Monelle juoksijoista 6,6 kilometrin Koskenniemijuoksu on jokakesäinen perinne.

Vihtiläislähtöinen Mervi Katainen valmistautui lähtöön miehensä Sitran yliasiamies Jyrki Kataisen kanssa lämmittelemällä matkaa varten jo valmiiksi lämpöisellä kelillä. Useasti matkan juosseelle pariskunnalle matka on enemmän kuin tuttu, tuttuja ovat myös lyhyehkön matkan sudenkuopat.

– Sikalanmäki on todella raskas. Se ylämäki vain jatkuu ja jatkuu ja hiljalleen sieltä vastaan tulee myös se tuttu sikalan tuoksu, kertoo Mervi Katainen nauraen.

Mäki vain jatkuu ja jatkuu.

Mervi Katainen

– Sanoivat juuri, että tälläkin kertaa mäkeä noustaan vastatuuleen, Jyrki Katainen kommentoi vieressä.

Kataisen perheen sunnuntai jatkui juoksun jälkeen kisatunnelmissa Vihdissä Mervi Kataisen perheen luona.

– Lähes yhtä tärkeä kisa käydään iltapäivällä kun taistellaan pingiksen mestaruudesta suvun kesken, kertoi Mervi Katainen.

Aktiivinen pariskunta nähdään myös perjantaina kilpailemassa 24 tunnin seikkailukilpailussa Vihti Racessa.

Vihtiläinen Sari Pulkkinen kertoi, että ajatus kilpailuun osallistumisesta tuli ystävältä Noora Leinolta vasta edellisenä päivänä.

– Ajattelin, että mikäs siinä. Matka on kuulemma aika mäkinen. Saa nähdä kuinka hyvin illan jalkapallotreenit kulkevat tämän jälkeen, nummelalaisessa Pinkit Stringit -joukkueessa pelaava Pulkkinen naurahti.

Miesten yleisen sarjan voittoon juoksi Länsi-Uusimaan Urheilijoiden Antti Pöyry ajalla 24,06. Toiseksi maaliin kiirehti Vihdin Tarmon Soini Virtanen 26,05. Pronssia otti Karkun Karkua edustava Johannes Koskenniemi ajalla 26,23.

Naisten yleisessä sarjassa voiton vei Murtolan Hamppufarmin Riikka Pynnönen ajalla 26,48. Toiseksi juoksu Vihdin Vedon Marja Korander tuloksella 27,35. Pronssille pinkaisi Nummen Kipinän Henna Vesikkala ajalla 30,41.

Juoksun ennätyksiä nimissään pitää Sjundeå IF:n Lauri Lipiäinen ajalla 21,30 ja naisissa Vihdin Viestin Tuula Laitinen 25,29.

Kaikki tulokset löytyvät verkkosivuilta www.lansi-uusimaa.fi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.