Pääkirjoitus: Talous vaatii kovia otteita

Vesa Valtonen

Vesa Valtonen

Kymmenistä ja taas kymmenistä karsinta- ja kehittämisehdotuksista on kesän aikana rakennettu Vihdin kunnan talouden selviytymispaketti.

Kyse on kunnanvaltuuston viime vuonna hyväksymän talouden tasapainotusohjelman kakkososasta. Kolmen vuoden aikana menoja on karsittava ja tuloja lisättävä niin, että niiden vaikutus on runsaat 20 miljoonaa euroa.

Suomen kuntatalous on koronankin takia nyt äärimmäisen tiukilla. Voivottelu ei enää auta – nyt on talouspäätöksiä tekevien toimittava.

Vihdissä kunnanjohtaja Erkki Eerolan johdolla on päädytty ratkaisuun, jossa säästöjä ja menojen lisäyksiä suunnitellaan avoimesti kuntalaisten, päätöksiä valmistelevien ja päätöksiä tekevien yhteistyönä.

Taloustilanteen korjaaminen edellyttää lukuisia koviakin päätöksiä, sillä käyttömenot ovat nousseet samaan aikaan kun verotulot ovat heikentyneet.

Koronaepidemian vaikutukset Vihdin kunnan talouteen ovat kuluvalle vuodelle merkittävät: verotulot romahtavat 5,5 miljoonalla ja sosiaali- sekä terveysmenot nousevat 3-6 miljoonalla eurolla. Muita koronamenoja kertynee miljoona euroa. Koronan toinen aalto on vielä kysymysmerkki.

Kunnanjohtajan maanantaina julkistaman tasapainotusohjelman mukaan esimerkiksi investointeja pitäisi siirtää 6,5 miljoonalla eurolla, toimintaa tehostaa kolmella miljoonalla ja rakenteellisia muutoksia pitäisi tehdä vajaalla miljoonalla – ja muun muassa korottaa kiinteistöveroprosentteja.

Tuloveroprosentin korottaminen ensi vuodelle ei sisälly talouspakettiin.

Iso merkitys on Perusturvakuntayhtymä Karviaisen toiminnan tehostamisella.

Vihdin kunnalle sosiaali- ja terveyspalveluiden hinta asukasta kohti jaettuna on kuntavertailussa Suomen kuudenneksi korkein.

Vihdin kunnan asukkaat ja kunnan henkilökunta saivat keväällä tehdä esityksiä kunnan talouden tasapainottamiseksi.

Keskustelu keinoista on nyt avattu, ja siihen on jokaisella mahdollisuus osallistua. Aikaa on, sillä päätöksiä kunnanvaltuusto tekee ensi vuoden toiminnasta marraskuussa.

Kirjoittaja on Vihdin Uutisten päätoimittaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.