Vihdin kartingrata sai uuden päällysteen – Vihdin Urheiluautoilijat jatkaa kaikille avoimen kartingradan kehittämistä

Asfalttikallio Oy toteutti Vihdin kartingradan päällystämisen heinäkuun loppupuolella. Vihdin UA/Ilari Jokirinne

Vihdin karingradan pinta päällystettiin uudelleen heinäkuussa ja samalla uusittiin reunakivet eli niin sanotut kanttarit. Myös radan turva-alueita laajennettiin.

– Rata on nyt erinomaisessa kunnossa, ja Vihdissä voidaan järjestää jatkossakin kartingin arvokilpailuita SM-sarjan osakilpailuita myöten, kertoo Vihdin Urheiluautoilijoiden puheenjohtaja Mika Ahonen kunnan tiedotteessa.

Radan päällystyksen teki Asfalttikallio Oy, kanttareiden uusiminen ja turva-alueiden parantaminen toteutettiin talkootyönä.

Kunnostus on iso investointi radan omistavalta Vihdin Urheiluautoilijoilta. Seura keräsi rahoitusta vuosien ajan uutta asfalttia varten.

Lisäksi Vihdin Urheiluautoilijat on hakenut Ykkösakseli ry:ltä EU:n LEADER-hankerahoitusta. Tukihakemuksen käsittely on vielä kesken.

Kartingrata valmistui vuonna 1983, ja rata päällystettiin edellisen kerran 1990- ja 2000 -lukujen taitteessa.

– Radan asfaltti oli jo uusimisen tarpeessa, ja olemme todella iloisia uudesta päällysteestä. Samalla pystyimme parantamaan radan turvallisuutta, Ahonen jatkaa.

1970-luvun puolivälissä Vihdissä oli paljon kartingharrastajia, jotka ryhtyivät miettimään oman radan rakentamista.

Ratahanke käynnistyi vuonna 1975 ja rata saatiin valmiiksi vuonna 1983.

Vihdin kunta tuki hanketta luovuttamalla maa-alueen rataa varten, ja kunta omistaa edelleen radan maapohjan.

Vihdin rata on noin 1 060 metriä pitkä ja kahdeksan metriä leveä. Rata on monen kuljettajan suosikki ajettavuuden sekä teknisyyden johdosta.

Radalla järjestetään muun muassa leirejä ja kilpailuja normaalin ajoharjoittelun lisäksi. Radan ovat suunnitelleet Pekka Pirkola ja Lasse Jaatinen.

Karting on autourheilun suurin nuorisolaji, jossa luodaan pohja ja tehdään perusharjoittelu myöhempää autourheilu-uraa varten.

Karting on harrastajien mielestä myös aitoa kilpaurheilua, jossa voi rakentaa omaa autourheilijan uraa, iästä riippumatta.

Kartingissa ajetaan maailmanmestaruudesta, ja tämä antaakin laajat mahdollisuudet kehittää ja luoda uraa lajin sisällä.

Kartingauton ajamisen voi aloittaa hyvin nuorena. Ensimmäiseen harrasteluokkaan (Cadett) pääsee jo kuusivuotiaana, kansallisiin kilpailuihin Mini60- ja Raket-luokissa voi ottaa osaa sinä vuonna kun täyttää yhdeksän vuotta.

Pojat ja tytöt ajavat kartingissa samoissa luokissa ja kilpailuissa.

Myös varttuneemmille kilpailuhenkisille ja vauhdinnälkäisille karting tarjoaa monia aikuisharrastemahdollisuuksia esimerkiksi joukkuekilpailujen muodossa.

Vihdin kartingradalla aloiteltiin viime vuonna nuorison Moottoripajaa kunnan nuorisotoimen ja Vihdin Urheiluautoilijoiden yhteistyönä.

Koronan aiheuttamasta tilanteesta johtuen toiminta on tällä hetkellä tauolla.

– Kun tilanne antaa mahdollisuuden, aiomme jatkaa toimintaa, kertoo Vihdin kunnan nuorisopäällikkö Sampo Anttila.

Vihdin UA haluaa madaltaa lasten ja nuorten sekä aikuisten kynnystä harrastaa kartingia. Rata on avoin kaikille halukkaille, ei vain Vihdin Urheiluautoilijoiden jäsenille.

Radalla järjestetään kevään, kesän ja alkusyksyn aikana säännöllisesti mahdollisuuksia ajaa laina- ja vuokra-autoilla. Aikuisille on tarjolla kerran viikossa vuokra-autoja.

Lapsia varten Vihdin Urheiluautoilijat on hankkinut kuusi ns. matalan kynnyksen kartingautoa, joilla he voivat kokeilla lajia.

Radalla järjestetään myös vuosittain kartingin arvokilpailuita sekä ajoleirejä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut