Vihtiläinen Heidi Olin voitti lännenratsastuksen suomenmestaruuden – "Tuli kirkas kultamitali"

Heidi Olin voitti viikonloppuna Hyvinkäällä lännenratsastuksen suomenmestaruuden. Julia Ojala

Maija-Liisa Nyman

Otalampelainen Heidi Olin voitti viikonloppuna lännenratsastuksen suomenmestaruuden trail-lajissa.

Kilpailu käytiin Hyvinkäällä ja siellä ratkottiin trailin suomenmestaruuden lisäksi muiden lajien mestaruuksia ja aluemestaruuksia.

Olin sanoo, että viikonloppu oli hänelle erinomainen, sillä suomenmestaruuden lisäksi hän voitti western pleasuren lajimestaruuden ja tuli toiseksi western horsemanshipissä.

SM-kisa oli kaksipäiväinen ja sisälsi kolme osakilpailua. Lauantain ensimmäisessä osakilpailussa Olin oli paras, mutta toisessa osakilpailussa viides.

Sunnuntain finaaliradalle hän lähti johtoasemasta – joka oli vain puolen pisteen suuruinen.

– Jännitti ihan hirveästi. Koska olin johdossa, olin vuorossa viimeisenä. Katsoin muiden suoritukset ja rata näytti tosi vaikealta, Olin kertaa.

Myös vihtiläisratsukolla tuli radalla "muutama kolahdus", mutta suorituspisteet pysyivät silti korkeina. Lopulta Olin voitti kilpailun ylivoimaisesti 17 pisteellä.

– Tuli kirkas kultamitali, Olin hymyilee.

Kultamitali oli yllätys, sillä Olin kertoo, että hän ei ole harjoitellut trailia juurikaan tällä hevosella. Tavoitteena hänellä olikin päästä kahdentoista finalistin joukkoon; ratsukoita kilvassa oli mukana seitsemäntoista.

– Olin häkeltynyt, kun olimme lauantain jälkeen johdossa. Trail on vähän vielä uutta hevoselle, Olin sanoo.

Heidin hevonen on Kay Cees Tad Rad, ja hän on tuonut sen Belgiasta vuonna 2017. Hevonen on kahdeksanvuotias quartertamma.

– Se on aika herkkä, kutsun sitä itse prinsessaksi. Sitä ei voi kyllä pakottaa mihinkään, Olin naurahtaa ja jatkaa: – Tänä kesänä olen saanut siihen hyvin yhteyden, nyt olemme enemmän oikea ratsukko.

Olin kertoo, että Heaven-lempinimellä kulkevalla hevosella on hyvät liikkeet, se on ketterä ja sopivan kokoinen ratsastajalleen.

28-vuotias Olin puolestaan on ahkera harjoittelemaan ja luonteeltaan rauhallinen. Vahvuuksiin lukeutuvat myös hyvät hevosen käsittelytaidot.

– Olen ollut hevosten kanssa koko ikäni, siinä käsittelytaidot ovat kehittyneet.

Vaikka Heidi on ollut hevostyttö jo lapsena, ei hän kiinnostunut lännenratsastuksesta ennen kuin teini-iässä. Vanhemmat olivat innostuneet siitä jo aiemmin.

– Silloin laji oli aika uusi Suomessa, siellä oli vain aikuisia ja koin sen aikuisten lajiksi. Pitkään seurasin sitä sivusta.

Kun Heidi sitten innostui, vei laji mennessään.

– En ole ehkä estettäkään hypännyt sen koommin. Tämä on minun juttuni.

Hän sanoo pitävänsä siitä, että lännenratsastuksessa keskitytään hevosen ja ratsastajan yhteistyöhön. Lajin esteettisyyskin viehättää.

– Lajit ovat showmaisia. On lännenhatut ja hevosella satulassa hopeoidut koristeet. Se on katsojillekin kivaa seurattavaa.

Lännenratsastus

Eri lajeja

Lännenratsastus perustuu karjapaimenen työhön.

Lännenratsastukseen kuuluu useita eri lajeja, joista SM-lajeja ovat trail ja reining. Näistä reining ratsastetaan laukassa ja se sisältää esimerkiksi liukupysähdyksiä ja laukkaympyröitä.

Trail-radalla on erilaisia tehtäviä kuten puomien ylittämisiä ja porttien aukaisemista ja sulkemista. Lajin arvostelussa olennaista on onnistuneiden suoritusten lisäksi hevosen ja ratsastajan yhteistyö: kuinka halukkaasti hevonen toimii, kuinka se reagoi ratsastajan apuihin, miten tyylikkäästi se suoriutuu.

Trailin suomenmestaruudet ratkottiin tänä vuonna Hyvinkäällä 22.-23. elokuuta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut