”Sen takia tätä tehdään, että voidaan tuottaa iloa perheille” – Sirkus Tähti tulee viikonloppuna Vihtiin: esityksiä on Haimoossa ja kirkonkylässä

Sirkustirehtööri Samir Abdelmeguid (keskellä) sanoo, että Sirkus Tähden esiintyjäkaarti koostuu maailmanluokan artisteista. Jari von Behr

Maija-Liisa Nyman

– Normaalivuosina aloitamme kiertueen Haimoosta ja lopetamme Vihtiin, sirkustirehtööri Samir Abdelmeguid kertoo.

Nyt on toisin. Sirkus Tähti tulee Vihtiin ensi viikonloppuna ja tarjoilee kolme esitystä, joista kaksi kirkonkylässä ja yhden Haimossa.

– Nyt meillä on takana jo lähes sata esitystä, joten haimoolaiset saavat kerrankin nähdä hiotun esityksen, Abdelmeguid naurahtaa. Sitten hän jatkaa: – Vihdin esitykset tulee nyt ryppäänä, tänä vuonna ei tämän jälkeen enää Vihtiin tulla. Poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta halusimme tuoda esityksen Vihtiin suunnilleen tavanomaiseen aikaan.

Vihdin esitysten jälkeen Sirkus Tähden kiertue jatkuu vielä noin 70 esityksen verran. Tämän vuoden kiertueen Sirkus Tähti pääsi aloittamaan vasta kesäkuussa. Niinpä kiertuetta jatketaan pidemmälle syksyyn: aina marraskuun puoliväliin saakka.

– Yritämme mahdollisimman kokonaisen kiertueen tehdä kuitenkin, Abdelmeguid sanoo ja jatkaa: – Olen tosi onnellinen siitä, että olen kaikesta huolimatta pystynyt tarjoamaan esiintyjille näinkin pitkän kiertueen.

Sirkus Tähdellä on esiintyjiä ja henkilökuntaa yhdeksästä eri Euroopan maasta, esimerkiksi Moldovasta, Italiasta ja Hollannista. Esiintyjät ja henkilökunta olivat tulossa Suomeen jo maaliskuussa, mutta korona muutti suunnitelmat. Kun sirkuslaiset lopulta toukokuussa Suomeen pääsivät, olivat he suositusten mukaisesti kahden viikon karanteenissa sirkuksen hallilla.

Koronatilanne ja viranomaisohjeet huomioidaan sirkuksessa tarkasti edelleen – Samir sanoo, että olisi kiertueen loppu, jos joku työntekijöistä virustartunnan saisi. Yhtä lailla hän haluaa suojella katsojia.

Suurin koronan takia tehty muutos on se, että teltan kapasiteetista on käytössä vain puolet eli sisään otetaan 250 katsojaa. Käsidesiä on tarjolla, henkilökunta on koulutettu ja käyttää kasvosuojaimia.

– Vahva maskisuositus on myös asiakkaille, Samir sanoo ja lisää, että katsojia pyydetään liikkumaan perhekunnittain.

– Tilanne otetaan ihan oikeasti vakavasti täällä.

– Tilanteeseen nähden on mennyt tosi hyvin. Ihmiset ovat uskaltaneet tulla esityksiin ja yleisöä on riittänyt.

Samir sanookin, että hänestä on tärkeää voida tuoda positiivista energiaa tähän aikaan. Hän sanoo, että moni katsoja on kiitellytkin: sirkus on ollut kaivattua ja toivottua ohjelmaa perheille.

– Sen takia tätä tehdään, että voidaan tuoda iloa perheille, sirkustirehtööri toteaa.

Hän kertoo, että pyrkii myös kehittämään sirkustaan koko ajan paremmaksi.

– Vaikka vuosi onkin ollut erilainen, kehitystä tapahtuu koko ajan. Kalusto on kasvanut ja esityskin on mennyt eteenpäin.

– Omasta mielestäni meillä on paras ohjelma, mitä koskaan on ollut, Abdelmeguid kehaisee. – Klovnit ovat meidän ykkösnimet, mutta ihan joka ikinen meidän esiintyjä on maailmanluokan artisti.

Sirkus Tähti Vihdissä

Esitykset

Sirkus Tähti esiintyy keskiviikkona 9.9. klo 18 Karkkilassa Asemakadun kentällä, perjantaina 11.9. klo 18 Haimoon koulun kentällä (Haimoontie), lauantaina 12.9. klo 17 ja sunnuntaina 13.9. klo 15 kirkonkylässä K-Supermarketin kentällä (Kirjavantie).

Lippuja saa ennakkoon Ticketmasterin kautta (www.ticketmaster.fi) ja ovelta sirkuksen lippukioskista, joka avautuu tunti ennen esityksen alkua. Aitiopaikat on monessa sirkuksen esityksessä myyty loppuun jo ennalta.

Ohjelman kesto on noin puolitoista tuntia ja se sisältää väliajan.

Teltta on lämmitetty.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut