Vihtiä halkova rautatie – Lohjan ja Nummelan raakapuuterminaalien siirtoa on suunniteltu, mutta päätöksiä ei ole tehty

Väyläviraston rautatieliikennejohtaja Markku Nummelinin isä oli Naantalin asemapäällikkö ja 6-vuotiaana hän pääsi puhalluttamaan veturin pilliä. Perjantaina Nummelin odotti puujunan lähtöä Lohjan asemalla. Kai Jauhiainen

Kai Jauhiainen

– Rata on kuin iso tehdas. Siinä on paljon toimijoita ja kaiken on toimittava yhteen.

Näin vertaa Väyläviraston rautatieliikennejohtaja Markku Nummelin seistessään pitkän puujunan vieressä Lohjan asemalla.

– Rahtiterminaali on tuolla aseman päässä. Lohjan ja Nummelan raakapuuterminaalien siirtoa on suunniteltu, mutta päätöksiä ei olla tehty. .

Tavarajunien tärinä on herättänyt vastalauseita. Maaliskuussa Nummelassa ja Lohjalla asetettiin yli 3000 tonnin junille tärinäherkissä paikoissa 50 kilometrin tuntinopeusrajoitus. 13.12. lähtien rajoitus koskee yli 2500 tonnin junia, joissa on itäliikenteen vaunuja.

– Enempää ei vauhtia voi laskea. Kun junat tulevat Lohjalle Nummelasta rata nousee harjulle ja jos vauhtia on liian vähän juna jää mäkeen.

Pitkällä tähtäimellä ratkaisu on muualla.

Kaiken on toimittava yhteen.

Markku Nummelin

– Kuntien olisi hyvä kaavoituksella ohjata asutusta.

Hanko-Hyvinkää-radan sähköistäminen alkaa vuonna 2021 ja valmista on vuoden 2024 lopussa.

– Tavarajunien nopeudet eivät nouse, mutta kiihtyvyys kasvaa. Vanhoista dieselvetureista luovutaan ja siirrytään vesivoimalla tuotettuun sähköön.

Yksiraiteisella radalla on kohtaamispaikkoja liian vähän.

– Nummelan ja Hyvinkään välillä ei ole ainoatakaan kohtaamispaikkaa. Se on liian pitkä matka.

Radan korkein sallittu akselipaino on Kirkniemestä Hankoon 25 tonnia, mutta Kirkniemestä Hyvinkäälle vain 22,5 tonnia. Kantavuuden parantaminen ei ole helppoa.

– Ongelmana ovat pehmeiköt. Otalammella sijaitsevan Katinhännän suon kohdalla pitäisi tehdä aika paljon.

Radalle on nyt tulossa uusi liikennöitsijä. Viron valtion rautatieyhtiö Operail on tehnyt 2.11. lähtien aikatauluvarauksen välille Vainikkala-Lappohja. Operailin tarkoituksena on kuljettaa Venäjältä antrasiittia Koverharin satamaan.

Henkilöliikenne Hyvinkäälle loppui vuonna 1983.

– Olisi liian iso lenkki järjestää Lohjan työpaikkaliikennettä Hyvinkään kautta Helsinkiin.

Nummelinin isä oli Naantalissa asemapäällikkönä.

– 6-vuotiaana olin veturissa ja minun annettiin painaa nappia, josta pilli soi.

Sillä tiellä Nummelin on yhä.

Kiskoja pitkin

Rata kohta 150-vuotias

Hanko-Hyvinkää-rata rakennettiin vuonna 1873.

Välillä Karjaa-Hanko kulkee henkilöliikenteessä kiskobussi.

Käytännössä Karjaalla ja Lohjalla lastataan puuta rahtijuniin ja puu kulkee Hyvinkään kautta jalostettavaksi. Lohjalta lähtee yksi pitkä juna puulastia päivässä.

Kirkniemen tehtaiden tuotantoa rahdataan juniin Kirkniemessä ja viedään Hangon satamaan.

Työsarkaa riittää. Hangon sataman rahtimäärä on jo noin 6,0 miljoonaa tonnia, mutta kiskoilla Hangossa rahdattiin viime vuonna vain 600 tonnia eli kymmenesosa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.