Mennyttä elämänmenoa töineen ja tapoineen – Matti Vilppulan vihtiläinen murrekirja ilmestyy ensi vuonna

Museoamanuenssi Matti Mäki ja Matti Vilppula Vihdin museossa avolieden eli korstenin edessä. - Pataa kannattavat pystysuora metallitanko eli tontari ja siihen nojaava vaakasuora orsi eli kraaku. Lieden yläpuolella oleva kupu on vihtiläisittäin koopa, Vilppula avaa Vihdin murretta. Annukka Tallberg

Annukka Tallberg

Korstenissa kypsyi keitto ja vakussa uinui vauva. Millaista oli elo ja ketä asui Tarttilan tajeen Koikkalan kohtavil?

Murretutkija Matti Vilppulan kulttuurihistoriallinen vihtiläinen murrekirja on kuvitusta ja taittoa vaille valmis. Kirjan on määrä ilmestyä ensi vuonna.

Teos on ensimmäinen laatuaan; vihtiläistä murretta ei ole aiemmin taltioitu näin laajamittaisesti ja yhtenäisesti samojen kansien sisään, vaikka aiheesta onkin vuosikymmenien saatossa kirjoitettu.

Elli ja Artturi Hiidenheimon säätiö tukee Vihdin museota tänä vuonna 12 000 eurolla.

Museo kuvittaa ja julkaisee Vilppulan kirjoittaman vihtiläisen murrekirjan. Kirjan työnimenä on kulkenut ”Tarttilan tajeen Koikkalan kohtavil”. Kirjassa on myös Matti Vilppulan ottamia kuvia.

Matti Vilppula on tehnyt työuransa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa (Kotus), jossa hän toimi muun muassa Suomen murteiden sanakirjan päätoimittajana.

Työuransa alkumetreillä 1960-luvulla Vilppula lähetettiin Vihtiin tallentamaan Vihdin murteen sanastoa.

– Ensimmäisenä tehtävänä oli etsiä käsiin vanhaa Vihdin murretta mahdollisimman hyvin puhuvat henkilöt.

Vilppula kertoo haastatelleensa useita kymmeniä vanhoja vihtiläisiä. Heidän joukostaan valikoitui parinkymmenen ihmisen joukko, joiden luona murretutkija alkoi käydä säännöllisesti.

– Joidenkin luona kävin jopa sata kertaa.

Vilppula asui tutkimustyön aikana Nummelassa vuosina 1968-1972.

– Kaikki haastateltavat eivät osanneet kirjoittaa, joten heidän tapaamisensa oli sopivin keino taltioida puhuttua kieltä.

– Vihdin murretta on ääninauhoina tallessa tavallista enemmän, noin sata tuntia. Yleensä tiettyä murretta on tallessa vain noin 30 tuntia.

Museonjohtaja Heidi Tammelin iloitsee uutukaisesta murrekirjasta.

– Vilppulan kirja aloittaa Vihdin museon julkaisusarjan. Katsotaan mitä keksimme seuraavaksi! Murrekirja on täynnä vihtiläiselämän herkkupaloja. Olen Vihdistä kotoisin ja on kutkuttavaa lukea vihtiläisestä elämänmenosta ja tavoista.

Kirjassa kertojien muisteluissa kuuluu henkinen kansanperinne.

– Tarinat suurrosvo Hännisestä, Pikku-Helmannista, Irjalan kummituksesta ja Visterin piruista ovat kiehtoneet ihmisten mieltä. Niihin pääsee hieman tutustumaan kirjassa, Matti Vilppula paljastaa.

Kirjassa tarkastellaan Vihdin murteen historiaa, mistä aineksista murre on muodostunut ja mistä se on saanut vaikutteita.

Tutuksi tulevat myös Vihdin murteen kielioppi, vihtiläiset paikannimet ja sananparret.

– Moni paikannimi selittyy murteen pohjalta. Vanjärven Puttisaari on saanut nimensä esimerkiksi siitä, että saaressa on pidetty vuohipukkeja, putteja, Vilppula kertoo.

– Sananparsista kirjaan on otettu mukaan sellaiset, joissa mainitaan Vihti tai vihtiläinen henkilö. Lähteenä olen käyttänyt 1930-luvulla järjestetyn suuren valtakunnallisen sananparsikilpailun Vihdin kokoelmaa.

Matti Vilppulan murrekirjan painaa vihtiläinen kirjapaino Painokiila.

Tukea Hiidenheimojen säätiöltä

Elli ja Artturi Hiidenheimon säätiö jakoi vuoden 2020 apurahoina yhteensä 41 000 euroa.

Säätiö tuki merkittävästi tänä vuonna lisäksi Vihdin lukiota, joka sai stipendeihin 7 000 euroa, sekä Galleria Pictoria, jonka toimintaa säätiö tukee myös 7 000 eurolla.

Säätiö tukee uskonnollista toimintaa, kulttuuria ja vapaata valistustyötä, Vihdin historiaa koskevia tutkimuksia ja kotiseutumuseohankkeita ja Vihdin maatalouden ja teollisuuden kehittämistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut