"Vihtiläiset pitävät suomalaisista ja ruotsalaisista kirjailijoista" – Enni Mustonen oli pääkirjaston vuoden 2020 lainatuin kirjailija, Camilla Läckbergin Kultahäkki lainatuin kirja

Kirsti Manninen vieraili Vihdin pääkirjastossa toukokuussa 2018 kertomassa työstään ja Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjasta, jota hän on kirjoittanut kirjailijanimellä Enni Mustonen. Maija-Liisa Nyman

Maija-Liisa Nyman

– Enni Mustonen näyttää olevan Vihdin suosituin kirjailija, sanoo Vihdin kunnankirjaston kirjastonhoitaja Erkki Hipponen.

Kirsti Mannisen Enni Mustonen -kirjailijanimellä kirjoittamat kirjat ovat olleet suosittuja myös aiempina vuosina.

Nyt Enni Mustosen kirjoista peräti kolme komeilee vuoden 2020 top ten -listalla. Mustonen on sijoittunut pääkirjaston kymmenen luetuimman aikuisten kirjan listalla sijoille kaksi, kolme ja kymmenen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan kirjoilla Sotaleski, Taiteilijan vaimo ja Ruokarouvan tytär.

Enni Mustosen kirjoista kaikkiaan seitsemän on viime vuoden sadan lainatuimman joukossa.

– Näitä seitsemää oli lainattu vuoden aikana yhteensä 393 kertaa, Hipponen kertoo.

Hopeasijan lainamäärissä vei Anneli Kivelä. Hänen kirjoistaan suosituin oli vuoden kuudenneksi lainatuin kirja Tasaista tahtia, Katajamäki, ja kaikkiaan hänen kirjoistaan kolme mahtui sadan lainatuimman listalle yhteensä 205 lainalla. Camilla Läckberg nappasi kolmossijan kolmella kirjalla ja 179 lainalla.

Vuoden lainatuin aikuisten kirja pääkirjastossa on juuri Läckbergin kirjoittama. Vuonna 2019 ilmestynyt Kultahäkki on psykologinen jännitysromaani. Sitä lainattiin pääkirjastosta kaikkiaan 102 kertaa ja se voitti kakkoseksi sijoittuneen Sotalesken viidellä lainalla ja kolmoseksi sijoittuneen Taiteilijan vaimon 17 lainalla.

Erkki Hipponen kertoo, että jännitys on perinteisesti suosittu genre, niin myös viime vuonna. Sadasta pääkirjaston lainatuimmasta 51 teosta edusti jännitystä.

Kymppilistalle dekkareista nousivat neljänneksi David Lagercrantzin Tyttö joka eli kahdesti, viidenneksi Viveca Stenin Huonossa seurassa, seitsemänneksi Outi Pakkasen Helmimies, kahdeksanneksi Jarkko Sipilän Uhripeli ja yhdeksänneksi Seppo Jokisen Rottasankari sekä tietysti vuoden lainatuin eli Läckbergin Kultahäkki.

Camilla Läckberg edustaa myös kahta muuta lainatuimpien listan kuvastamaa mieltymystä: hän on nainen ja ruotsalainen.

– Sadan lainatuimman lista on vahvasti naispainotteinen. Naisten kirjoittamia kirjoja listalla on kaikkiaan 77, miesten tuotoksia 23, Hipponen sanoo.

– Vihtiläiset pitävät pohjoismaisista ja aivan erityisesti suomalaisista ja ruotsalaisista kirjailijoista, Hipponen jatkaa.

Kymmenestä suosituimmasta jopa seitsemän on suomalaisten kirjailijoiden suomeksi kirjoittamia kirjoja. Loput kolme ovat ruotsalaisia.

Hipponen kertoo, että 50 suosituimman listallekaan ei mahdu kuin yksitoista jollakin muulla kielellä kirjoitettua kirjaa. Nämä ovat Jo Nesbøn ja Samuel Bjørkin norjaksi kirjoittamat kirjat sekä englanniksi kirjoitetut Gil McNeilin, Kate Atkinsonin, Lucinda Rileyn, Nora Robertsin, Jojo Moyesin, Cecelia Ahernin, Donna Leonin, Lee Childin ja Margaret Atwoodin kirjat. Sadan lainatuimman listalla mukaan tulevat Elena Ferrante, joka kirjoittaa italiaksi, ja Jussi Adler-Olsen, joka kirjoittaa tanskaksi.

– Sadan luetuimman joukosta 15 teoksesta oli yksi kappale Vippi-kirjana, Hipponen kertoo.

Hän selittää, että pääkirjastossa kaikkein suosituimmista kirjoista on tapana sijoittaa yksi lainattava kappale Vippi-kirjaksi, jonka laina-aika on vain viikko.

– Tämä tietysti on omiaan lisäämään joidenkin teosten lainamääriä.

Top ten -listan jälkeen seuraavaksi lainatuimpia kirjoja pääkirjastossa viime vuonna olivat Leena Lehtolaisen Valapatto, Sirpa Kähkösen Muistoruoho, Jo Nesbøn Veitsi, Reijo Mäen Tolvana ja Liza Marklundin Helmifarmi.

Lainatuin aikuisten kaunokirjallisuus

Pääkirjaston top ten 2020

1. Camilla Läckberg: Kultahäkki (102 lainaa)

2. Enni Mustonen: Sotaleski (97)

3. Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo (85)

4. David Lagercrantz: Tyttö joka eli kahdesti (67)

5. Viveca Sten: Huonossa seurassa (64)

6. Anneli Kivelä: Tasaista tahtia, Katajamäki (63)

7. Outi Pakkanen: Helmimies (63)

8. Jarkko Sipilä: Uhripeli (61)

9. Seppo Jokinen: Rottasankari (56)

10. Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär (55)

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut