Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Joulun jäteneuvoja Rosk’n Rollilta – muutoksia jäteastioiden tyhjennysaikatauluihin ja jäteasemien aukioloihin

Juhlapyhät tuovat muutoksia jäteastioiden tyhjennysaikatauluihin ja jäteasemien aukioloihin. Lisäksi joulun aikaan syntyy kodeissa usein tavallista enemmän jätettä. Hyvällä suunnittelulla voi ehkäistä jätteen syntyä sekä välttää ruuhkat jäteastialla, vinkkaa jätehuoltoyhtiö Rosk’n Roll. 

V iikoilla 52, 53 ja 1, voidaan jäteastioiden tyhjennykset tehdä päivää tai kahta normaalia aiemmin tai myöhemmin.

Jouluviikolle osuvia jäteastioiden tyhjennyksiä alettiin hoitaa sunnuntaista 20.12. alkaen. Jouluviikolle osuvat tyhjennykset tullaan tekemään pääosin etukäteen.

Jäteautot eivät kulje 24.-25.12. eivätkä 1.1.2021. Uudenvuodenpäivälle ajoittuvat tyhjennykset tehdään lauantaina 2.1.2021.

Jäteasemat ovat pyhinä suljettuina. Kaikki Rosk’n Rollin jäteasemat ovat suljettuina 24.–27.12.2020 sekä uudenvuodenpäivänä 1.1. ja loppiaisena 6.1.2021. Muutoin jäteasemat palvelevat normaalien talviaukioloaikojensa mukaisesti. Jäteasemien aukioloajat voi tarkistaa Rosk’n Rollin nettisivuilta.

Rosk’n Roll tiedottaa, että ekopisteet ovat viime aikoina pursunneet tavallista enemmän. Jätepisteille on viety myös jätteitä, jotka kuuluisivat jäteasemalle.

– Odota mahdollisuuksien mukaan muutama päivä pyhien jälkeen ennen hyötyjätteiden viemistä, jotta astiat ehditään tyhjentää, Rosk’n Roll toivoo tiedotteessa ja neuvoo: – Isommat erät kartonkia, metallia, lasi- ja muovipakkauksia voi tuoda maksutta myös jäteasemalle.

Rosk’n Roll kerää joulukuuset biojätekeräykseen kuuluvilta yli viiden huoneiston rivi- ja kerrostalokiinteistöiltä. Kuuset voi jättää oman jätekatoksen läheisyyteen, lukollisen katoksen ulkopuolelle viimeistään 17.1.2021. 

Kuusia vastaanotetaan maksutta kaikilla Rosk’n Rollin jäteasemilla niiden aukioloaikoina.

Lisää tietoa jätehuollon aikatauluista sekä joulun ajan lajitteluvinkit löytyvät Rosk’n Rollin kotisivuilta Joulun jätteet -sivulta.

Sivustolla neuvotaan esimerkiksi hankkimaan harkiten, pakastamaan ylijäämäruoan ja pakkaamaan roskat mahdollisimman tiiviisti. Sivustolta on myös tulostettavissa joulun jätteiden lajitteluohje esimerkiksi taloyhtiön ilmoitustaululle.