Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nummelan lentokentän retkiluistelurata on jäädytetty – nyt pääsee jo monessa paikassa luistelemaan raikkaassa ulkoilmassa

Kunnan kalustoa oli kuluneen viikon aikana liikkeellä täydellä teholla jäädyttämässä luistelualueita.

Retkiluistelurata Nummelan lentokentällä avautui keskiviikkoiltana.

Nummelan alueella olivat luistelukunnossa torstaina myös Hiidenrannan, Väinämöisentien, Pajuniityn ja Lankilan luistelukentät sekä Huhmarin kenttä.

Lisäksi ainakin Ojakkalassa oli avattu talkoovoimin jäädytetty luistelualue.

– Toivottavasti tämä talvi ei ollut tässä, tuumaili torstaina puolen päivän aikaan kunnan liikuntapaikkamestari Tero Nevala.

Hän esitteli kilometrin pituista retkiluistelurataa, johon on varmuuden vuoksi jäädytetty välitie.

– Tämä tehtiin sen takia, että jos pääsemme tykittämään lunta Nummelan laduille niin retkiluisteluradalle lentävää lunta ei tarvitse koko ajan putsata pois.