– On se aika härveli, hämmästelee Teuvo Hietala. Hän on ensimmäistä kertaa kokeilemassa Nummelan K-Citymarketin uutta pullonpalautusautomaattia. Hietala on juuri kaatanut muovikassillisen Vichy-pulloja automaattiin, joka kolisee ja rämisee hetken aikaa. Sitten Hietala saa palautuskuittinsa.
Nummelan K-Citymarketissa on nyt käytössä Vihdin ensimmäinen TOMRA R1 -pullonpalautusautomaatti. Se on myös yksi Suomen ensimmäisistä: ensimmäinen R1 otettiin käyttöön Vantaalla elokuussa.
R1-automaattiin voi palauttaa kerralla juomapakkauksia säkillisen eli jopa sata tölkkiä tai muovipulloa. Lasipulloja automaatti ei hyväksy.
– Pullonpalautusmäärät varmasti kasvavat, kun ison säkin voi palauttaa kerralla vaivattomasti, Citymarketin kauppias Antti-Jussi Kivi uskoo. Hän kertoo, että näin on käynyt niissä myymälöissä, joissa R1-automaatti jo on käytössä.
Kivi sanoo, että palauttamisen helppous olikin tärkein kriteeri hankinnalle.
– Palauttamisen helppoudessa ja nopeudessa näkyvät isoimmat muutokset asiakkaille, Kivi toteaa. Lisäksi automaatista on se hyöty, ettei käsiä tarvitse liata, kun pulloja ei syötetä laitteeseen yksitellen.
Ei nakata sitä pulloa tai tölkkiä metsään.
Kivi huomauttaa, että erityisesti nyt korona-aikana pullonpalautuksen nopeutuminen on hyväksi paitsi yksittäiselle asiakkaalle myös laajemmin: tartuntariski vähenee, kun jonottaminenkin vähenee.
Kauppias tosin hymähtää, että uutuudenviehätys on saanut asiakkaat nyt alkuun jonottamaan nimenomaan R1-automaatille, vaikka vieressä olisi kolme tavallista vapaana. Myös nämä kolme muuta automaattia on uusittu.
– Nekin ovat nyt hyvin nopeita, Kivi vakuuttaa. Hän kertoo, että kaupan aiemmat pullonpalautusautomaatit olivat 2000-luvun alusta.
– Tekniikka, johon ne perustuivat, oli ihan erilainen kuin nyt, Kivi toteaa. – Olen tietyllä tapaa ylpeä siitä, että meillä on nyt hyvät ja toimivat koneet. Kelpaa tulla palauttamaan pulloja.
Citymarketin henkilökunnan työtä uusi automaatti helpottaa siinä mielessä, että pullojen ja tölkkien säiliöt eivät pääse täyttymään yllättäen. Henkilökunnalla on puhelimessa sovellus, joka varoittaa säiliöiden lähenevästä täyttymisestä.
– Se vähentää turhia käyntejä ja asiakkaiden odotuttamista, Kivi sanoo.
Lisäksi uudet laitteet litistävät tölkit ja pullot aiempaa tehokkaammin, joten niitä mahtuu enemmän laatikoihin.
– Se vähentää osaltaan ympäristön kuormitusta, kun autot eivät ajele puolityhjinä. Meille se on toki myös kustannuskysymys.
Uusissa automaateissa on Antti Hannuniemen ottamia valokuvia Citymarketista ja Vihdistä. Antti-Jussi Kivi sanoo, että valokuvienkin tarkoitus on tuoda viihtyisyyttä mutta myös muistuttaa ympäristöstä.
– Ei nakata sitä pulloa tai tölkkiä metsään. Tuomalla pullo palautukseen pidetään huolta yhteisestä ympäristöstä, Kivi kannustaa.