Leikkiminen, ruoka, koti, lelut, ystävät. Muun muassa tällaisia vastauksia Vihdin Kuvataidekoulun rehtori Liisa Pöllänen sai kysellessään pienistä koululaisista koostuvalta opetusryhmältään, mitkä ovat lapselle tärkeitä asioita.
Pöllänen kertoo, että lapsen oikeuksien päivänä on usein järjestetty kuvataidekoululla tapahtuma. Tänä vuonnakin päivä halutaan huomioida, vaikka koronan takia varsinaista tapahtumaa ei voikaan järjestää. Niinpä luvassa on ikkunataidetta ja valotaidetta ihailtavaksi esimerkiksi perheen yhteisellä iltakävelyllä.
Lapsen oikeuksien päivää vietetään perjantaina 20. marraskuuta. Kuvataidekoululle tulee tuolloin esille teemaan liittyviä töitä, joita ovat tehneet koulun kaikki ryhmät.
Ikkuna- ja valotaidetta on esillä 20.11. klo 17-21 kuvataidekoululla (Voimapolku 3, Nummela).