Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kunnanvaltuusto äänesti 29-14: Pappilanpellon hammashoitola lakkautetaan

Vihdin kunnanvaltuusto äänesti maanantaina kirkonkylän Pappilanpellon hammashoitolan kohtalosta. Hammashoitolan toiminta lakkaa äänestystuloksella 29-14.

Hammashoitola nousi esille Perusturvakuntayhtymä Karviaisen budjetin käsittelyn yhteydessä. SDP:n ryhmäpuheenvuorossa Niina Jokinen esitti, ettei hoitolaa tule lakkauttaa. Hän perusteli tätä koronan aiheuttamilla hoitojonoilla Vihdin alueen hammashoidossa.

– Hoitojonot ovat todella pitkät, Jokinen sanoi ja kertoi hoitojonon Pappilanpellon hammashoitolaan olleen viime viikolla 47 vuorokautta ja Nummelaan 65 vuorokautta.

Niinpä Jokinen sanoi pitävänsä ristiriitaisena Pappilanpellon hammashoitolan lakkauttamista tässä tilanteessa.

Demareiden ehdotuksessa esitettiinkin, että Karviainen ensin kehittäisi toimintaansa ja lyhentäisi hoitojonoja ennen kuin Pappilanpellon hammashoitolan lakkauttamista harkitaan.

Äänestyksessä esitystä kannattivat demareiden lisäksi vasemmistoliiton valtuutetut, vihreiden Teija Hallenberg ja keskustan Pasi Saario.

– Eniten keskustelua ja huolta Karviaisen talousarviossa on aiheuttanut suun terveydenhuollon uudelleen organisointi, totesi Varpu-Leena Malmgren keskustan ryhmäpuheenvuorossa

– Pappilanpellon hammashoitolan lopettamista on valmisteltu huolellisesti ja se saattaa jopa parantaa jossain määrin palvelua, Malmgren kuitenkin uskoo.

Keskusta pitää tärkeänä, että kirkonkylän hammashoitolan palveluita korvataan hankkimalla toinen modernilla tekniikalla varustettu liikkuva hoitoyksikkö. Malmgren huomautti, että hoitoyksikössä voidaan tehdä tarkastuksia ja antaa hammashoitoa koululaisille ja ikäihmisille esimerkiksi hoivakodeissa ja vuodeosastolla.

– Säästöä saadaan vuokrakustannuksista, kalusteinvestoinneista, kalustehuollosta ja tukipalveluista. Toimintaprosessit tehostuvat, kun käytännössä työskennellään kahdessa vuorossa Nummelan hammashoitolassa, Malmgren selvitti.

– Aukioloajat laajenevat kello 7.30 – 20, hoitotuolien käyttöaste paranee, kirurgisten toimenpiteiden ostopalveluita vähennetään ja kuvantaminen järjestetään uudelleen, Malmgren jatkoi.

Pappilanpellon hammashoitolalta vapautuvaan tilaan siirtyvät Vihdin kotihoito, tilapäinen kotihoito ja työjärjestely. Tämä mahdollistaa sen, että Karviainen voi luopua Nummelan Tehtaantien vuokratiloista.

Sekä Niina Jokinen, Varpu-Leena Malmgren että kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron Karviaisen talouspykälästä pitänyt Arja Uusitalo kuuluvat Karviaisen yhtymähallitukseen.

Lue lisää: Hammashoitoon liikkuva yksikkö? – Vihdin kunnanhallitus antoi lausunnon Karviaisen palvelutason suunnitelmasta