Kahdeksan virallista potrettia kansanedustajista. Yli seitsemänkymmentä lasten ja nuorten tekemää muotokuvaa.
Vihdin pääkirjastossa on esillä Vihdin Kuvataidekoulun toteuttama muotokuvanäyttely, jonka nimi on Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin. Kyseessä on Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton järjestämä tempaus, jossa on tehty muotokuvia kaikista Suomen nykyisistä kansanedustajista.
Tempaukseen osallistuu 26 kuvataidekoulua ympäri Suomen, ja kullekin koululle on arvottu seitsemän tai kahdeksan kansanedustajaa. Eduskunnan virallisten valokuvien pohjalta oppilaat ovat päässeet toteuttamaan omat teoksensa.
– Idean taustalla on se, että kansanedustajat tulevat tietoiseksi, kuinka ainutlaatuista suomalainen kuvataiteen perusopetus on, Vihdin Kuvataidekoulun rehtori Liisa Pöllänen sanoo.
Hän kertoo, että ensi helmikuussa järjestetään Eduskunnan kirjastossa näyttely, johon tulee jokaisesta kansanedustajasta yksi muotokuva. Vihdistäkin on tätä näyttelyä varten lähetetty jo keväällä teokset. Sekä valtakunnallinen että Vihdin oma näyttely oli tarkoitus alkujaan järjestää jo keväällä, mutta koronan takia molempia jouduttiin siirtämään.
Muotokuvat kansanedustajista on tehty viime marraskuussa. Vihdin Kuvataidekoulun opettaja Tommi Sandberg kertoo monen oppilaan nyt kommentoineen omaa vuoden takaista työtään kriittisesti.
– Se on ihan ymmärrettävää, vuosi on pitkä aika ja lasten taiteelliset taidot kehittyvät siinä ajassa valtavasti.
Teoksia on tehty jokaisessa ryhmässä, joten tekijöiden ikähaitari on reilu kymmenen vuotta, ekaluokkalaisista lapsista lähes täysi-ikäisiin nuoriin. Myös työskentelytekniikat ovat vaihdelleet ryhmittäin.
Näyttely onkin monipuolinen kattaus, arvioivat Sandberg ja Pöllänen. Sandberg huomauttaa, että katsojalle näyttely antaa näkökulmia siihen, miten monin tavoin ihminen voidaan esittää.
– Muotokuva voi olla hyvinkin erilainen kuin virallinen potretti.
Lapset ovat projektin aikana oppineet paitsi muotokuvien tekemisestä myös yhteiskunnasta.
Pöllänen kertoo, että kuvataidekoulujen uudessa opetussuunnitelmassa painotetaan kansalaisvaikuttamista.
– Opitaan vaikuttamaan kuvilla ja ottamaan kantaa. Ollaan tietoisia siitä, miten yhteiskunta toimii.
Muotokuvien tekeminen onkin vastannut hyvin tähän painotukseen. Pöllänen ja Sandberg uskovat projektin konkretisoineen yhteiskunnan toimintaa lapsille.
– Tämä on vähän maadoittanut asioita helpommin ymmärrettäviksi, Sandberg arvelee.
Hän kertoo projektin herättäneen paljon keskustelua kuvataidekoulun tunneilla. Projektin yhteydessä on oppilaiden kanssa puhuttu niin politiikkaan liittyvästä visuaalisesta kuvakielestä, värien merkityksestä, puolueista kuin taiteen hinnoittelustakin.
– Tällaiset tehtävät ovat tosi antoisia, koska ne vievät moneen suuntaan, Sandberg toteaakin.
Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -näyttely esillä marraskuun ajan pääkirjaston lasiseinällä (Pisteenkaari 9, Nummela).