Hydran kuuden hengen joukkue menestyi kolmipäiväisissä pitkän radan Masters-ikäisten Suomen mestaruuskisoissa Kuopiossa pitkän kisatauon jälkeen. Joukkueessa uivat Meri Viljanen, Kari Koivisto, Rami Laakso, Anne-Mari Käräjämies, Sami Kähkönen ja Monica Paavilainen.
Kevään lyhyen radan kisat peruttiin ja nyt syksyn kisat järjestettiin Kuopion uudessa hallissa, joka on Suomen toiseksi suurin. Tilava halli oli suljettu yleisöltä ja tämän vuoden lisäohjeistuksen mukaan kasvomaskeja käytettiin ulko-ovelta aina lähtökorokkeelle asti. Osallistujia oli myös selvästi vähemmän kuin normaalivuonna.
Kevään ja kesän aikana harjoittelu oli vaikeaa, kun uimahallit olivat pitkään kiinni, joten tulostaso ei ollut aivan parhaimmillaan. Hydralaisista Anne-Mari Käräjämies kuitenkin teki tälläkin kertaa ikäluokkansa uusia Suomen ennätyksiä.
Yhteensä Hydra saavutti kisoista 31 mitalisijaa, joista 13 kultaa, 12 hopeaa ja 6 pronssia. Pienellä joukkueella Hydra saavutti joukkuepisteissä sijan 9/42.
Meri Viljasen vetämä Hydra Platypus on aikuisille suunnattu kunto- ja kilpauintiseura. Seuran tarkoituksena on kehittää työikäisten aikuisten hyvinvointia ja fyysistä kuntoa sekä ylläpitää työkykyä.
SM-tulokset: http://hydra.fi/wp/tiedotteet/