Nummelalainen Linda Johansson on voittanut SM-pronssia fitnessurheilusta. Turun messukeskuksessa käydyssä Nordic Fitness Expossa kisattiin yhdeksässä lajissa, joista Johansson osallistui wellness fitness -kilpaan.
Wellness fitnessin Johansson kertoo olevan melko tuore tulokas fitnesslajien joukossa.
– Lihaksikkaampi laji, jossa on kuitenkin haluttu säilyttää naisellisuus, hän kuvailee.
Johanssonin oli tarkoitus kisata SM-mitaleista jo keväällä, mutta koronan takia kilpailu peruttiin. Kisojen eteen oli tehty töitä syksystä lähtien, joten aluksi pettymys perumisesta oli kova. Sitten harjoittelua päätettiin jatkaa syksyä varten.
– Tuli pidempi valmistautumiskausi. Vähän iisimpi jakso väliin ja sitten alettiin puristaa uudestaan, Johansson naurahtaa.
Peruminen aiheutti sen, että Johansson otti keväällä pari kuukautta rauhallisemmin ja käynnisti dieetti- ja treenikauden uudelleen kesällä. Harjoittelukaudella kaloreita karsitaan pikkuhiljaa ja samalla treenimääriä lisätään. Johansson harjoitteli enimmillään kymmenen kertaa viikossa, sekä lihaskuntoa että kardioharjoittelua.
Koska harjoittelu sujui hyvin, Johansson kävi ennen SM-kisoja kilpailemassa Lempäälässä Ideapark Fitness Cupissa. Hän sai siitä hyvää harjoitusta ja sijoittuikin toiseksi.
SM-kisassa hänen tavoitteenaan oli päästä finaaliin eli kuuden parhaan joukkoon. Johansson kilpailee alle 158-senttisten pituusluokassa, johon osallistui kahdeksan naista. Pronssi oli iloinen yllätys.
– Oli tosi uskomaton fiilis. Ei sitä ihan heti uskonutkaan, että niin hienosti sijoittui.
Linda Johansson on harrastanut fitnessurheilua kuutisen vuotta. Nyt pari vuotta hän on harjoitellut tavoitteellisesti nykyisen valmentajansa, lohjalaisen Tanja Koskisen opastuksessa. Johansson kuuluu valmentajansa Team Strongbody -tiimiin.
– Valmentaja on ehdoton olla, hän tekee ammattitaitoiset suunnitelmat ja tuo ulkopuolisen näkemyksen. Omalle keholle ja omalle tekemiselle tulee tietyllä tavalla sokeaksi, Johansson sanoo. Tuesta ja kannustuksesta hän antaa valmentajansa lisäksi kiitosta myös lähipiirilleen.
Fitnessurheilun Johansson kertoo aloittaneensa saadakseen tavoitetta salilla treenaamiseen.
– Halusin haastaa itseäni ja katsoa, mihin kuntoon kropan saa tässä iässä. Moni mieltää, että laji on vain parikymppisille, mutta kyllä 34-vuotiaana äitinäkin voi tätä harrastaa, Johansson hymyilee. Hän nauttii myös lajiin olennaisesti kuuluvasta esiintymisestä.
– Lavaesiintyminen on hirveän tärkeä osa kilpailua. Sekin minua kiehtoo: saa olla naisellinen ja keimailla ja esitellä parhaita puoliaan.
– Hyvinvointi ja treenaaminen on ollut elämässäni läsnä aina, Johansson kertoo. Hän on nuorena harrastanut taitoluistelua. Nykyisin hän toimii personal trainerina ja liikunnan opettajan sijaisena.
– Opettajan päivät on lyhyitä. Sinne saa kyllä pujotettua viikon treenit, kun suunnittelee hyvin.
Johansson suunnittelee jo myös seuraavia kisoja.
– Nämä SM-kisat oli tosi positiivinen kokemus – mutta jäi nälkääkin vielä, että mitäpä jos sitä mitalia saisi kirkastettua.
Ihan heti Johansson ei kuitenkaan lavalle astele: hän huomauttaa, että kilpailuiden välille tarvitaan palautuminen ja kehityskausi. Kisaan valmistava dieettikin kestää tavallisesti parikymmentä viikkoa.
– Kisakunnossa ei pysytä ympäri vuoden, vaikka moni niin luulee, Johansson toteaa ja huomauttaa: – Normipainon ja kisapainon vaihtelevuus on 6-10 kiloa.
Johanssonin seuraavat tavoitteet ovatkin vuoden tai puolentoista vuoden päässä. Silloin hän on jo siirtynyt mastereihin, joiden ikäraja on 35 vuotta.
– Kisauraa on vielä monta vuotta jäljellä, Johansson toteaa.