Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jukka Kesälä päätti kaksivuotisen valmennuspestinsä NuPSissa – Tulevaisuus jalkapallossa on vielä avoin: ”Aina voi kuunnella ja keskustella”

Lohjalaisen valmentajan Jukka Kesälän kaksivuotinen valmennuspesti Nummelan Palloseuran edustusjoukkueessa päättyi syksyllä.

Kesälä totesi, että kahden vuoden projekti oli tullut päätökseen ja ilmoitti, ettei ole enää käytettävissä seuraavalle kolmosen kaudelle.

– Minun ajattelutapani valmennuksessa on ollut, että projektit kiertävät kahden tai kolmen vuoden sykleissä ja sen jälkeen on joukkueelle tarjottava uusia tuulia, varsinkaan jos konkreettista edistymistä ei ole enää nähtävissä minun antamilla eväillä, Kesälä pohtii.

Kesälän mukana joukkueeseen saatiin tarvittavaa lohjalaisvahvistusta ensimmäiselle kaudelle, mikä piristi ilmettä.

Joukkue on kahden vuoden ajan koostunut nuorista nousevista tähdistä ja kokeneista eri sarjatasoilla pelanneista pelaajista.

Ensimmäisellä kaudella joukkue otti sarjan lopulla hurjan loppukirin ja olisi taistellut noususta, jos spurtti olisi alkanut hieman aiemmin. Tällä kaudella NuPS oli kolmosen keskivaiheilla.

Kesälä kertoo nauraen, että molemmat kaudet ovat alkaneet erikoisissa merkeissä.

Ensimmäisellä kaudella harjoitusten alkaessa Nummelan silloinen kuplahalli romahti eikä sitä saatu enää nostettua vioittumisen vuoksi.

Viime keväänä korona pisti pelaajat harjoittelemaan omatoimisesti ja sen jälkeen pienryhmissä. Kun kausi päästiin aloittamaan takana ei ollut kovin useaa yhteisharjoitusta.

– Olivathan nämä erikoisia tapauksia. Tosin kummankaan tapahtuneen taakse ei voi piiloutua syyttelemään, että jos näin ei olisi käynyt, niin olisi paremmin mennyt. Hyvin joukkue selvisi molemmista tilanteista, Kesälä kiittelee.

Kesälä painottaa, että erityisen kiitollinen hän on joukkueen nuorista pelaajista, joiden kasvua ja kehitystä hän on saanut olla mukana tukemassa ja näkemässä parin vuoden aikana.

– Toivon nuorille pelaajille mahdollisuutta kehittyä NuPSissa ja että seura voi tarjota ponnahduslaudan korkeammallekin, kun lahjakkuutta on riittävästi, Kesälä muistuttaa.

NuPSia hän kiittää myös seurayhteisön kehittämisestä ja olosuhteista. Myös kohtuullisen runsas kotiyleisö saa kiitosta.

– Täytyy myös kiittää niitä ihmisiä, jotka tekevät työn jokaisen NuPSin kotipelin eteen. Työmäärä on kova alkaen mainostaulujen siirtelemisistä kuulutuksiin ja moniin muihin tehtäviin saakka, Kesälä kertoo.

Huolta valmentaja kokee pelaajien riittävyydestä ja resursseista. Joukkuetta voi kehittää tiettyyn pisteeseen saakka, mutta jossain vaiheessa resurssit tulevat vastaan.

Kesälä toivoo, että myös uusia valmentajia nostettaisiin portaittain uusiin vastuullisempiin tehtäviin.

– Meillä on kouluttautumassa koko ajan innokkaita valmentajia ja varmasti paras oppi on antaa vastuuta, jotta jatkossakin seuralla on vastuunkantajia myös yläpäässä, hän muistuttaa.

Jukka Kesälällä on takanaan jo pitkä taival niin LoPan kuin NuPSin luotsaamisessa ja hän pohdiskelee miten alueelle saataisiin edustusjoukkue, joka pyrkisi korkeammalle sarjatasolle ja tarjoaisi nuorille hyvän alustan kehittyä.

– Tämä on vähän ikuisuuskysymys, mutta kehityksen ja pelaajamäärien kannalta näkisin järkevänä, että LoPalla ja NuPSilla voisi olla yhteinen edustusjoukkue ja ehkä reservijoukkue. Se palvelisi molempia seuroja ja pelaajia ja toisi jatkuvuutta. Se myös ehkäisisi ykkösjoukkueiden notkahduksia, joita on nyt tälläkin alueella valitettavasti muutaman seuran kohdalla koettu. Ostomiesten sijaan molempien joukkueiden juniorit saisivat kehittyä omalla alueella, Kesälä pohtii.

Omaa fysioterapiayritystään vetävän Kesälän tulevaisuus kiinnostaa alueen jalkapallopiireissä. Toistaiseksi miehellä ei kuitenkaan ole suuria paljastuksia kerrottavana.

– Olen ottanut tässä happea työn ohella ja tehnyt remonttia mökillä ja muistellut mitä kaikkea vapaa-ajalla voikaan tehdä. En ole miettinyt jatkoa jalkapallon puolella, hän kertoo.

Jalkapallomies Kesälä kuitenkin lupaa, että jos mielenkiintoisia tarjouksia hänelle ilmenee, niin aina varmasti vähintään kuunnellaan ja keskustellaan.