Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Teräksinen Pyörre vie tulevaisuuteen – Lohjan Asuntomessualueelle nousee pääosin pyöreärakenteinen, kiertotalouden mallitalo

– Se oli Mikkelin Asuntomessuilla 2017, kun puhuimme, millaisen talon itse voisimme haluta. Rakentamisesta ei ollut mitään suunnitelmaa, mutta jo silloin meillä oli ajatus pyöreämuotoisesta talosta.

Näin kertovat Lohjalla kahvilanpitäjinä tutuksi tulleet Timo Ranta ja Jukka Turunen Hiidensalmen messualueelle kohoavan ja kohauttavan Pyörre-talonsa edessä.

Teräsrunkoisen Pyörteen toteuttaa teräksisiä rakennustuotteita valmistava lohjalainen Aulis Lundell Oy. Yhtiön toimitusjohtaja Leena Lundell kuvailee Pyörrettä ”kiertotalouden emotaloksi”.

– Olen tosi ylpeä, että saamme olla mukana näin merkittävässä hankkeessa. Tulemme tässä toteuttamaan ensimmäisenä Suomessa ne määräykset, jota 2025 tulevat voimaan.

– Tästä muokkautuu se tie, mille rakentamisessa jatkossa lähdetään: säästetään luonnon raaka-aineita ja saadaan uusi näkökulma rakentamiseen. Samalla nähdään, että rakennuksen tulee keventyä.

Arkkitehti Matti Kuittisen suunnitteleman talon hiilijalanjälki vastaa ympäristöministeriön 2025 voimaan tulevaa asetusta.

– Kierrätettyjen materiaalien käyttöä rakentamisessa tulisi lisätä sekä resurssien riittävyyden että ilmaston vuoksi. Tähän olen Pyörteessä pyrkinyt. Metalleissa ja eristeissä on ollut kohtuullisen helppoa löytää korkean kierrätysasteen tuotteita, Kuittinen kertoo.

Pyörteen ominaisuuksia ovat teräsrankaelementeistä tehty runko, kierrätettyjen ja kierrätettävien rakennusmateriaalien suuri määrä sekä innovatiiviset energiaratkaisut.

Harjakorkeuteen yltäneen Pyörteen rakentamisessa on muun muassa hyödynnetty neljää autonromua. Talo sisältää lisäksi lukuisia teknisiä innovaatioita.

– Bioälyovi on nanohiiliteknologiaan perustuvan lämmityselementti, joka tulee liukuoviin tuottamaan lämpöä, Leena Lundell kertoo.

Projektin tavoite on osoittaa, miten kiertotaloutta ja vähähiilisyyttä voidaan lisätä rakentamisessa laadukkaasti.

Rakennuksen pyöreä muoto on mahdollinen runkorakenteen ansiosta, mutta muoto asettaa myös isoja haasteita rakentamiseen – ja tuo vielä lisää hintaa.

– Katon rakentamiseen kului työtunteja kymmenkertaisesti normaaliin nähden. Kustannuksiltaan tällainen tulee vielä nyt ehkä 20 prosenttia kalliimmaksi, mutta jo seuraava talo olisi paljon halvempi, Pyörre-talon rakennesuunnittelusta vastannut diplomi-insinööri Sami Huttunen arvioi.

Leena Lundell muistuttaa, että teräs on rakennusmateriaalina kilpailukykyinen, ja kun rakenteet ovat normaalimuotoisia, hintaero on enää 5-10 prosenttia. Lundell Oy onkin messuilla mukana myös toisella taloratkaisulla.

– Moduulitalot ovat nopeita koota, sopivat laadukkaiksi asunnoiksi, sillä talotekniikka saadaan rakenteiden sisään jo tehtaalla.

Timo Ranta ja Jukka Turunen ovat erittäin tyytyväisiä parinsadan neliön kokoisen talonsa töiden etenemiseen. Maaliskuussa valmistuvassa talossa toteutuvat asumismukavuus ja ekologisuus.

– Talon sydämeksi aivan rakennuksen keskelle tulee lohjalainen omenapuu, miehet paljastavat.