Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vihtiläisnuorten kutsunnat – ”Rakkaus-, terveys- ja talousasiat kuntoon ennen inttiä”

Vihtijärvellä asuva Mitro Vaskela (20) oli yksi Vihdin kutsuntoihin osallistuneista.

– Hain varusmiespalveluksen lykkäämistä kaksi vuotta sitten, koska suoraan sanottuna en uskonut olevani vielä tarpeeksi kypsä astumaan palvelukseen 18-vuotiaana. Tämä aika on kypsyttänyt minua hyvällä tavalla, Vaskela kertoo avoimesti.

Nyt Vaskela toivoo aloittavansa alokkaana ensi kesänä.

– Haluaisin panssariprikaatiin Parolaan. Tarkka-ampujan tehtävä kuulostaisi mielenkiintoiselta.

Vihdissä kaksipäiväisiin kutsuntoihin osallistui 199 varusmiespalveluksen suorittamiseen tähtäävää nuorta miestä.

Heistä 178 oli tämän vuoden kutsunnan alaisia ja muut palveluksen lykkäämistä aiemmin hakeneita.

Fyysisestä kunnosta on erittäin paljon hyötyä.

Kutsunnat pidetään vuosittain elo-joulukuussa. Kutsunnoissa tiedotetaan varusmiespalveluksesta ja ne perustuvat asevelvollisuuslakiin.

Koronapandemia näkyi Vihdin kutsunnoissa hygieniasta ja turvaväleistä huolehtimisena, mutta kutsunta-aikaan ja paikkaan pandemia ei vaikuttanut.

Asevelvollisuussektorin johtaja kapteeni Seppo Tolppi valmensi tulevia alokkaita.

– Ennen inttiä kannattaa kiinnittää huomiota ihmissuhteisiin, terveyteen ja raha-asioihin. Kun ne ovat tasapainossa, palvelusaika sujuu mahdollisimman hyvin.

Samoista teemoista puhuivat myös Vihdin kirkkoherra Pekka Valkeapää ja kutsuntalautakuntaan kunnan edustajaksi nimetty Jarmo Hynnälä.

– Fyysisestä kunnosta on erittäin paljon hyötyä niin armeijassa kuin muuallakin elämässä. Jos on murheita, niistä kannattaa puhua kavereiden ja tarvittaessa myös ammattilaisten kanssa, Valkeapää rohkaisi.

– Mielen hyvinvointi on hyvä pedata mahdollisimman hyväksi ennen alokasaikaa.

Mitro Vaskela kertoi miettineensä mainittuja asioita.

– Ihan hyvällä fiiliksellä tässä ollaan. Tyttöystävänikin suunnittelee armeijan suorittamista, mutta vielä emme tiedä tähtäämmekö samaan palveluspaikkaan.

Kapteeni Seppo Tolppi kommentoi kutsuntojen avaamista naisille haasteelliseksi.

– Kutsunnat pidetään koko maassa neljän kuukauden aikana. Pelkästään ennakkoterveystarkastusten tekeminen nykykäytännön mukaisesti asevelvollisille miehille on jo huomattava kuorma.

– Kutsuntoihin ei siten ole mahdollista tulla tutustumaan.

Julkisessa keskustelussa naiset on haluttu kutsuntoihin maanpuolustustietoisuuden parantamiseksi. Varusmieskoulutuksen suorittaa vuosittain 400 – 800 naista.

Naiset voivat hakea kaikkiin varuskuntiin, joissa koulutetaan varusmiehiä. Naisista tulee asevelvollisuuslain alaisia palveluksen kestettyä 45 vuorokautta.

Kutsuntoihin ovat velvollisia osallistumaan kaikki miehet sinä vuonna, jolloin he täyttävät 18 vuotta. Kutsunnoissa määritetään sopivuus varusmiespalvelukseen.

Kun Pekka Valkeapää kysyi alokkaaksi aikovilta, kenellä on ajatus tulevasta palveluspaikasta ja palveluksen suorittamisen ajankohdasta, noin puolet nosti kätensä ylös.

– Osalla on pohdittavana suorittaako aseellisen varusmiespalvelun vai hakeutuuko siviilipalvelukseen. Tässä kehotan kuuntelemaan omaa sydäntä.