Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Wuosisadan Live -yleisötapahtuma peruuntui

Wuosisadan Live -yleisötapahtuma on peruuntunut.

– Tapahtuma on valitettavasti peruutettu, koska oltaisiin jouduttu siirtämään se sisätiloihin ja kunnassa ei oikein ole tuon kokoluokan tiloja tapahtumatoiminnalle, kommentoi Vihdin kunnan kulttuurituottaja Tommi Muhli.

– Pyrimme kuitenkin tuottamaan lokakuun lopun ja joulukuun välillä kolmesta neljään virtuaalista Vihti Live -kulttuuriklubia kevään klubien meiningillä.

– Esiintyjien kalenterointi on vielä hieman kesken, Muhli kertoo.

Wuosisadan Live -juhlakonsertti oli alkujaan tarkoitus järjestää Vihdin kesäteatterilla kirkonkylässä elokuun puolivälissä. Sairastapauksen vuoksi tapahtuma kuitenkin siirrettiin ensin järjestettäväksi myöhemmin ja nyt siis peruttiin kokonaan. Tapahtumassa oli tarkoitus esiintyä ainakin Elina Valkean, Hiiden Laulun sekä Minna-Karoliina Heinon ja Pilvi Huhdan.