Lohjalainen Tuomo Ek istuu kahvilaan ja toteaa nauraen ensi alkuun, että ajatus voi harhailla ja muisti pätkiä.
Kehonrakennuksen SM-kilpailuihin valmistuva Ek on syönyt viimeisen viikon vain 2000 kaloria päivässä.
Se on vähän ruokaa 81-kiloiselle miehelle, joka juoksee päivittäin tunnin lenkin ja harjoittelee kuntosalilla testaten omia rajojaan joka päivä.
– Henkinen puoli tässä on se kovin juttu, mutta kyllä tämä vaikuttaa fyysisestikin. Nukkuminen on hankalaa ja muisti pätkii. Lenkit itse asiassa auttavat paljon. On ainakin sen tunnin verran ajattelematta ruokaa, Ek nauraa.
Kehonrakentaja toteuttaa lapsuuden unelmaansa.
– Minulla oli 12-vuotiaana haave alkaa kehonrakentajaksi ja rockmuusikoksi, Ek kertoo.
Hän kuului aikanaan Nummelan Voimailijoihin ja harrasti painonnostoa.
Toinen haave toteutui myös, sillä Ekistä tuli muusikko ja hän keikkaili bändin kanssa vuosien ajan.
Neljä vuotta sitten hän päätti aloittaa tavoitteellisen kehonrakennuksen kohti kilpalavoja, sen jälkeen Ekin elämä on täyttynyt treenistä.
Ekiä valmensi ensin kokenut Mika Nyyssölä. Sittemmin Ek siirtyi toisen kokeneen valmentajan, Jarmo Mäkelän oppeihin. Opit ovat tuottaneet tulosta.
– Nostimme ensin painon parhaimmillaan 101,5 kiloon treenaamalla todella kovaa. Tammikuusta alkaen olen pudottanut painoa tämän hetkiseen 81 kiloon. Vielä pari kiloa on tiputettava vielä kisapäivään.
Painon pudotuksessa lihakset eivät saa kadota, joten painoja nostetaan kovalla teholla. Aerobista treeniä vähennetään.
Viimeisellä viikolla ruoka on minimissä ja vettä ja vitamiineja tankataan sitä vastoin paljon.
Tuomo Ek on tunnollinen, jopa ylitunnollinen harjoittelija.
– Jokainen valmentajan kanssa tehty voimatreeni päättyy oksennukseen. Käyn usein Harjun Vertin salilla Helsingissä. Hän tuo minulle roskiksen viereen, ettei tarvitse turhaa juosta treenien välissä, Ek nauraa ja toteaa vakavammin, ettei hän hyväksy väliin jääneitä treenejä.
Laji on äärimmäinen. Kroppa ja mieli ovat kovalla koetuksella. Ulkopuolisesta se tuntuu käsittämättömältä.
– Kun jotain haluaa kovasti siihen kyllä pystyy. Minä olen pudottanut puolessa vuodessa 20 kiloa. Kyllä sen pystyy tekemään jokainen terve ihminen, joka haluaa.
Ek kertoo, että hän taisteli pitkään tupakan lopettamisen vuoksi. Monet lopetuslupaukset jäivät pitämättä, kunnes Ekin valmentaja ilmoitti, että valinta on tehtävä tupakoinnin ja harjoittelun välillä.
– En epäröinyt hetkeäkään. En ole tupakkaan lajin aloittamisen jälkeen kokenut.
Tuomo EK myöntää, että tällä hetkellä valmistautuminen kisaan menee kaiken muun yli.
Perheen tuki on tärkeää, sillä niukasti syövä ja paljon treeneissä käyvä perheen isä ei ole aina yhtä saatavilla kuin ennen.
Kehonrakennukseen liittyy myyttejä ja ennakko-oletuksia.
– Steroideja on toki tämän lajin liepeillä tarjolla varsinkin mitä korkeammalla tasolla treenaat.
- Minä ajattelen, että se on jokaisen oma päätös käyttääkö vai ei. En huutele puolesta enkä vastaan.
– En myöskään koe, että laji olisi narsistinen. Itse ajattelen, että voin näyttää esimerkkiä omille valmennettavilleni ja yleisölle. Ilman urheilua ei kukaan voi olla lavalla, ainakaan voittajana.
– Mutta en toki kiellä, etteivätkö kehut tuota myös mielihyvää. Raadan tämän eteen todella kovasti töitä. Kyllä jokainen urheilija haluaa saada myös kiitosta tuloksista, Ek pohtii.
Tuomo Ek kilpailee Helsingissä Bodykauppa.fi SM-kilpailuissa tänä viikonloppuna lauantaina yleisessä sekä mastersarjan alle 80-kiloisten sarjassa.