Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Seuraavaksi vastassa on sarjajohtaja Käpylän Pallo – Nummelan Palloseuran matsi oli Niko Vuorelan juhlaa

Nummelan Palloseuran miesten edustusjoukkue jätti espoolaisyleisön hiljaiseksi keskiviikkoiltana jalkapallon kolmosen ottelussa Espoon Pallo/2:sta vastaan.

Nuori nupsilainen Niko Vuorela vastasi vierasjoukkueen kaikista neljästä maalista, kun Espoon Pallo kaatui kotikentällään lukemin 0–4.

Kaksi ensimmäistä maalia Vuorela iski sisään suoraan vaparista ensimmäisellä jaksolla.

Toisella puoliajalla Ossian Lanne kaadettiin maalialueella ja Vuorela iski rangaistuspotkun sisään. Pelin viimeisellä minuutilla Vuorela viimeisteli lukemat mielensä mukaisesti 0-4:ään.

Maali-iloittelulla Vuorela ponkaisi kolmosen maalipörssin kolmanneksi. Viime vuonna Vuorela nappasi tilastokuninkuuden.

NuPSin päävalmentaja Jukka Kesälä oli iloinen pelin kulusta. Muutat viime pelit alle tasonsa pelannut NuPS on löytänyt jälleen oikean peli-ilmeen ja työ tuottaa myös tulosta,

– Hyvä kypsä näyttö joukkueelta. Olemme sillä tasolla mihin me pystymme. Kokeilimme vielä muutama eri pelipaikkaa ja vaihdot tuntuivat toimivan hyvin, Jukka Kesälä pohti.

Seuraavaksi NuPS saa teroittaa taktiikkansa viimeisen päälle kuntoon kun perjantaina Nummelaan saapuu kolmosen sarjajohtaja Käpylän Pallo.

Viime vuonna syyskaudella vastaan tuli samoihin aikoihin voittamaton Atlantis, jonka NuPS yllättäen upotti. Kesälä uskoo, että KäPa kaatuu hyvällä pelillä siinä missä aiemmatkin vastustajat.

Nummelan Palloseura on sarjassa keskivaiheilla kahdeksantena kuudellatoista pisteellä.