Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

”Me olemme perheiden tukena” – MLL:n syksyn uutuus on Jututtamo, teemallinen vanhempainryhmä

Mannerheimin Lastensuojeluliitto viettää valtakunnallisesti juhlavuottaan: järjestön perustamisesta on kulunut jo sata vuotta. Vihdissä juhlallisuudet siirtyvät pääosin ensi vuoteen koronan takia; Mysteeri maatilalla -teatteriesitys on kuitenkin luvassa juhlaviikolle Luksiassa 1.10.

Poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta tänä syksynäkin kohdataan perheitä ja vanhempia – sekä kasvokkain että virtuaalisesti.

MLL:n Uudenmaan piirin perhetoiminnan koordinaattori Jaana Haaparanta kertoo, että ABC-vanhemmuusryhmä ja uutena alkava Jututtamo toteutetaan Zoom-palvelun kautta. ABC-ryhmien kanssa tähän käytäntöön siirryttiin keväällä koronan takia, mutta se osoittautui hyödylliseksi myös sen tähden, että näin tapaamisiin pystyvät osallistumaan entistä useammat vanhemmat.

– Moni on sanonut, ettei olisi päässyt ollenkaan tapaamisiin, kun kotona on pieniä lapsia, Haaparanta sanoo ja jatkaa: – ABC-vanhemmuusryhmä on ollut tosi suosittu. Keväällä kahdeksan ryhmää täyttyi hetkessä.

Ryhmät on tarkoitettu 3-12-vuotiaiden lasten vanhemmille. Ryhmän ajatuksena on auttaa lapsiperheitä arjessa käytännönläheisesti mutta tutkittuun tietoon tukeutuen. Tapaamisten välillä osallistujat tekevät kotona käytännön harjoituksia.

Uutena tänä syksynä alkavat teemalliset, maksuttomat vanhempainryhmät. Jututtamo – vanhemmuutta yhdessä -ryhmässä vaihdetaan ajatuksia muiden vanhempien kanssa.

– Vanhemmuus on keveintä jaettuna, Haaparanta sanookin. – Laittaa vaikka napit korville, lähtee tunnin kävelylenkille ja tulee juttelemaan.

Jututtamon syyskuun teemana on Tukka putkella, ja tarkoitus onkin jutella omasta ajasta ja arjen pyörityksestä. Lokakuussa puhutaan vauva-ajasta, marraskuussa unesta ja joulukuussa sisarussuhteista. Haaparanta sanoo, että hänelle voi esittää toiveita seuraavista teemoista.

Sekä ABC- että Jututtamo-ryhmään tulee ilmoittautua ennakkoon. ABC-ryhmässä on tarkoitus sitoutua neljään tapaamiskertaan, mutta Jututtamoon voi osallistua vaikka vain kerran.

– Pidän ryhmät pieninä, jotta keskustelu pysyy sujuvana. Ryhmiä voidaan lisätä, jos on tarpeen, Haaparanta sanoo.

– ABC ja Jututtamo tukevat hyvin vanhempia, mutta jos tuntuu, että seinät kaatuvat päälle ja pitää päästä näkemään muita ihmisiä, tervetuloa perhekahviloihin ja kerhoihin. Me olemme täällä perheiden tukena, MLL Vihdin paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Johanna Tuhkanen sanoo. Hän kertoo, että perhekahviloissa on koronatilanne huomioitu mahdollisimman hyvin.

– Rohkeasti vaan mukaan. Kaikki ovat tervetulleita, oli perheessä minkä ikäisiä lapsia tahansa.

MLL Vihdin paikallisyhdistyksellä on perheille tällä hetkellä tarjolla perhekahvilatoimintaa kirkonkylässä, Ojakkalassa, Otalammella ja Nummelassa; kolme kerhoa kokoontuu aamupäivisin ja Nummelassa ilta-aikaan. Lisäksi yhdistyksellä on kaksi sählykerhoa.

Vihdin Salisusien ja Vihdin kunnan kanssa MLL järjestää Säbäsunnuntaita kirkonkylän uudessa liikuntahallissa. Osallistuminen on ilmaista ja joustavaa. Ojakkalassa puolestaan kokoontuu perhesähly, jonne pääsevät pelailemaan alle kouluikäiset vanhempiensa kanssa. Perhesählyyn on pieni kausimaksu.

– Liikuntaharrastukset ovat suosittuja, Tuhkanen sanoo. Hän huomauttaa, että MLL pyrkii järjestämään perheille ja lapsille ilmaisia ja edullisia harrastuksia ja ottaa mielellään vastaan uusia vapaaehtoisia.

– Jos on innokas vetäjä, olemme myös mahdollistajia harrastuksen toteuttamisessa, Tuhkanen vinkkaa.

– Meille voivat kaikki tulla mukaan matalalla kynnyksellä, sekä kerhoihin että vapaaehtoisiksi.