Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Maahanmuuttoviraston lomautukset peruttu – hallitus antaa 4,7 miljoonan euron lisämäärärahan

Maahanmuuttoviraston ei tarvitse lomauttaa henkilöstöään, kertoo sisäministeriö.

Kahden viikon lomautuksilta vältytään hallituksen esittämän 4,7 miljoonan euron lisärahan ansiosta. Sen lisäksi virasto on saamassa lisätalousarviosta 1,1 miljoonaan euroa ict-kehittämiseen.

Sisäministeriön mukaan lisämääräraha, ettei Maahanmuuttovirasto Migrin myöntämien lupien käsittely hidastu.

Migrin rahoitus kasvoi merkittävästi vuodesta 2015 lähtien turvapaikanhakijoiden määrän nousun takia. Rahoitusta on supistettu 2018 lähtien.

Hallitus sopi jo aiemmin budjettiriihessä, että supistuksia lievennetään vähentämällä Maahanmuuttoviraston kehyksen leikkauksia 13 miljoonalla eurolla vuonna 2020 ja 13 miljoonalla eurolla vuonna 2021. 

Tällä on tarkoitus nopeuttaa pitkään jonossa olleiden oleskelulupien käsittelyä sekä muiden lupien käsittelyä. Maahanmuuttoviraston arvion mukaan ilman lisärahaa turvapaikanhakijoiden vastaanoton kustannukset olisivat kasvaneet ensi vuonna noin 20 miljoonaa euroa.

Lisätalousarviossa rahaa saavat myös poliisi ja hätäkeskuslaitos.

Poliisille esitetään 4 miljoonaa lisäeuroa EU-puheenjohtajuuskauden kustannusten kattamiseen aiemmin myönnetyn 2,5 miljoonan euron lisäksi.

Hätäkeskustietojärjestelmän toimintavarmuuden turvaamiseen ja kehittämiseen esitetään 2,7 miljoonan euron lisämäärärahaa.

Lisäksi esitetään 2 miljoonaa euroa kenttäjohtamisjärjestelmän kehittämiseen.