Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Migrin virkamies USU:lle: "Nyt on selvästi ollut enemmän tarvetta hakea työvoimaa ulkomailta" – hallitus ei aio luopua tarveharkinnasta

Työnantajien tarve ulkomaisille saatavuusharkinnan kohteeksi joutuville työntekijöille on kasvanut tänä vuonna selvästi, kertoo Uutissuomalainen.

Maahanmuuttovirasto Migri teki tammi–elokuussa 6 620 työntekijän oleskelulupapäätöstä, jotka edellyttävät TE-toimiston osapäätöstä sisältäen usein saatavuusharkinnan.

Kasvua kertyi kolmasosa verrattuna vastaavaan aikaan muutamana viime vuonna. Luku ei sisällä kausityöntekijöitä.

Tasaisella tahdilla koko vuoden päätösmääräksi tulisi lähemmäs 10 000 eli lähes neljäsosa enemmän kuin viime vuonna.

– Nyt on selvästi ollut enemmän tarvetta hakea työvoimaa ulkomailta, tulkitsee tulosalueen johtaja Marja Toivonen Migristä Uutissuomalaisen uutisessa.

Saatavuusharkinta koskee käytännössä työntekijöitä, duunareita, EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta.

Heidän työlupansa edellyttävät muun muassa, että tekijää ei löydy kohtuullisessa ajassa lähempää.

Paikalliset ely-keskukset tosin ovat vapauttaneet tiettyjä aloja harkinnasta työvoimapulan takia.

– Uudellamaalla eniten työntekijän oleskelulupahakemuksia tulee rakennus-, siivous-, ja ravintola-alalle, kertoo palveluesimies Sallamari Salonen alueen te-toimistosta.

Hallitus on säilyttämässä ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnan, mutta työperäistä maahanmuuttoa aiotaan yksinkertaistaa.