Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Al-Holin leirin lapsia lennätettiin lauantai-iltana Suomeen – poliisi: "kaikki sujui suunnitelmien mukaan"

Al-Holin leiristä on lennätetty lauantaina lapsia Suomeen, muun muassa Kainuun Sanomat ja Ilta-Sanomat uutisoivat. Kyse on todennäköisesti kahdesta suomalaisesta orpolapsesta, joiden aiemmin lauantaina kerrottiin olevan suomalaisten viranomaisten hallussa.

Viranomaiset kertoivat lauantaina Helsingissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että al-Holin leiriltä pelastetut lapset kuljetetaan Suomeen jo lauantain aikana. Lapset ilmeisesti lennätettiin Irakin Erbilistä yksityiskoneella, joka laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentälle lauantaina noin kello 22.

– Operaatio lentokentällä on ohi. Kaikki sujui suunnitelmien mukaan. Lapset ovat sosiaali- ja terveysviranomaisten hallussa, Itä-Uudenmaan poliisi kertoi Twitterissä

Muiden al-Holin leirillä olevien suomalaislasten evakuointivalmistelut edelleen jatkuvat. Kurdiviranomaisten hallinnoima leiri sijaitsee Syyrian pohjoisosassa ja siellä on arveltu olevan noin 30 suomalaista lasta ja 10 suomalaista naista.

Suomen hallitus teki maanantaina periaatepäätöksen suomalaislasten hakemisesta turvaan al-Holin leiriltä. Viranomaiset ovat kuitenkin jo aiemmin ilmoittaneet, etteivät he aio kertoa lasten evakuointiin liittyviä yksityiskohtia. Viranomaisten silti sanoivat lauantaina, että yhteistyö al-Holin leiriä hallinnoivien kurdien kanssa on sujunut hyvin.

Tavoitteena on saada vaikeista oloista pelastettavat lapset välittömästi Suomen terveydenhuollon, lastensuojelun ja moniammatillisen pitkäaikaisen tuen ja avun piiriin. Kotiuttamisia koordinoi ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) nimittämä erityisedustaja.