
Syyslukukausi alkaa Vihdissä huomenna torstaina, kuten koko pääkaupunkiseudulla.
Koulutyö aloitetaan mahdollisimman pitkälle lähiopetuksena normaalikäytäntein.
Lähiopetuksessa noudatetaan kunnan verkkosivuilla olevan tiedotteen mukaan normaalilainsäädäntöä.
Lisäksi huomioidaan opetushallituksen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohje opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäjille koronavirusepidemian aikana.
Koulustarttia on valmistelu Vihdin kouluissa erityisesti huomioiden koronatilanne.
– Elokuun alussa 2020 tautitilanne Vihdissä oli rauhallinen ja vakaa, mutta nopeatkin muutokset tilanteessa ovat mahdollisia ja suunnitelmia päivitetään sen mukaisesti, kunnan sivuilla tähdennetään.
Jokainen koulu tiedottaa huoltajia 12.8. Wilman kautta omista suunnitelmistaan ja syyslukukauden aloittamisen käytänteistä Vihdin kunnassa laaditun yhteisen suunnitelman pohjalta.
Niissä on tiedotteen mukaan tarkemmat ohjeet ja suunnitelmat liittyen hygieniaan, tarpeettomien fyysisten kontaktien välttämiseen sekä muun muassa ruokailujen ja välituntien järjestelyihin, henkilöstön turvaamiseen ja koulun iltapäivätoiminnan järjestämiseen.
Samassa koteihin suunnatussa tiedotteessa on tietoa muun muassa poikkeuksellisista opetusjärjestelyistä riskiryhmiin kuuluville.
– Suunnitelmat on tehty, mutta ne alistetaan vielä tiistaina opettajakunnan keskusteluun, kertoi Nummelan Kuoppanummen koulukeskuksen rehtori Markku Tolvanen maanantaina.
– Suunnitelmamme pohjautuvat pitkälti OPH:n antamiin ohjeistuksiin. Suunnitelmassa annamme koteihin ohjeita muun muassa hygieniasta, ruokailusta, yhteisten välineiden käytöstä, ulkopuolisten henkilöiden liikkumisesta koululla ja vanhempainilloista, Markku Tolvanen kertoo.
Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola julkisti laajan esityksensä kunnan talouden tasapainottamiseksi maanantaina.
Koronan vaikutukset kunnan kuluvan talouteen ovat merkittävät.
– Seuraamme tarkasti tilannetta. Jos maskipakko tulee niin pelkästään koulukuljetuksissa hengityssuojaimia tarvitaan lapsille 2 000 päivittäin, sillä kuljetettavia oppilaita on nyt noin tuhat, kunnanjohtaja Erkki Eerola kertoi eräänä esimerkkinä.