Miesten jalkapallon kolmosta pelaava Nummelan Palloseura otti vierasvoiton perjantai-iltana Herttoniemen Tovereista lukemin 3–5 (1–2).
Isännät menivät reilun kymmenen minuutin pelaamisen jälkeen 1–0 -johtoon. Johtoasemaa kesti vain muutama minuutti kun Ossian Lanne vei vieraat tasoihin.
NuPS lähti tauolle 1–2 -johdossa, kun Joonas Siikala iski pallon HerTon verkkoon ensimmäisen puoliajan lopulla.
HerTo pääsi tasoittamaan tilanteen heti toisen puoliajan alkuminuuteilla. Asialla oli myös vieraiden avausmaalistakin vastannut Tatu Kallio.
Vieraat pääsivät 3–2 -johtoon NuPSin omalla maalilla. Pelissä jälleen kunnostautunut Joonas Siikala paikkasi kuitenkin pian tilanteen tasoihin.
NuPSin oma maali ei jäänyt kuitenkaan ainoaksi, sillä myös vastustaja avusti NuPSin tilannetta 3–4:ään omalla maalilla.
NuPSin pistepörssiä johtava vasta muutaman pelin pelannut Niko Vuorela iski nummelalaisten hyväksi loppulukemat 3–5:een kymmenen minuuttia ennen pelin loppua.
– Pelillisesti olimme parempia EsPa-pelissä. Nyt lähdimme turhan paljon vastustajan tahtiin. Heti kun pelasimme jälleen omaa peliä, myös paikkoja syntyi paremmin, kuvaili NuPSin päävalmentaja Jukka Kesälä.
– Joukkue pystyi hoitamaan pelin kunnialla loppun ja kolme pistettä lähti kotiin.
Varusmiespalveluaan suorittava Johannes Korhonen oli perjantaina pitkästä aikaa kokoonpanossa. Niin myös Joona Karjala. Nuoret pelaajat toivat alakertaan uutta varmuutta. Viktor Limnell pääsi näyttämään voimiaan laidassa.
NuPS on nyt sarjan viidentenä 12:lla pisteellä. Samassa lukemissa on helsinkiläinen SexyPöxyt. Atlantis Akatemia on pisteen edellä. Käpylän Pallo on ottanut sarjan kakkoseen EsPaan jo neljän pisteen kaulan 18 pisteellä.
Seuraavaksi NuPS kohtaa perjantaina Töölön Taiston kotonaan.