Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Teodor Koskenniemi, olympiavoittaja Vihdin Jokikunnalta – Juhlajuoksu olympiavoittajan kunniaksi

Tänä kesänä tulee 100 vuotta siitä, kun jokikuntalainen Teodor Koskenniemi voitti olympiakultaa Antwerpenin kisoissa vuonna 1920. Kultamitali tuli maastojuoksun joukkuekilpailussa yhdessä Paavo Nurmen ja Heikki Liimataisen kanssa.

Koskenniemi on ainoa vihtiläinen urheilija, joka on voittanut kultamitalin olympialaisissa. Samoissa kisoissa hän tuli neljänneksi 5000 metrin juoksussa.

Antwerpenin kisat olivat Suomen itsenäistymisen jälkeen ensimmäiset olympialaiset, jossa suomalaiset esiintyivät omana joukkueena Suomen lipun alla.

Kisojen alussa järjestäjillä ei ollut Suomen lippua, eikä soittokunta voinut soittaa Maamme-laulua, koska heillä ei ollut nuotteja. Urheilijoilta kysyttäessä, mistä he olivat, he näyttivät rintaneulaa, jossa oli Suomen lippu ja sanoivat Finland. Ihmiset ravistivat päätään ihmeissään. Suomalaisten kisamenestyksen jälkeen maa jo tunnettiin, ja rintamerkkiä näyttäen sanottiin: ”Finlande!”

Jokikunnan Urheilijat on kunnioittanut vihtiläisen olympiavoittajan saavutusta Koskenniemi-juoksulla, joka järjestetään tänä vuonna seitsemättätoista kertaa. Tänä vuonna luvassa on juhlajuoksu, joka starttaa sunnuntaina 2.8. kello 13 Jokikunnan koululta. Ilmoittautumiset kello 12.15 lähtien. Matka on 6,6 kilometriä ja osallistumismaksu 10 euroa.

Kyösti Kuittinen

Lue myös: ”Hän oli hyvä mies kaikella tavalla” – Valde Kukkaro muistelee juoksija Teodor Koskenniemeä