– Laadukkaita kirjoja, jotka kutkuttavat mielikuvitusta ja innostavat lukemaan.
Näin kuvailee kustantaja Tanja Kanerva Aurinko Kustannuksen kirjasyksyä, josta on tulossa lastenkirjapainotteinen. Pääpaino on kuvitetuissa lastenromaaneissa. Kanerva kertoo, että kustantamolta ilmestyy tulevana syksynä uusia osia lasten suosikkisarjoihin mutta myös kokonaan uusien sarjojen aloitusosia.
– Meillä on sellainen katala aie, että yritetään saada lapset innostettua lukemaan, Kanerva nauraa.
Kanervan mielestä sarjakirjallisuutta väheksytään syyttä.
– Jos kirja on hyvin tehty ja sarja pitää lukuinnon yllä, mitä vikaa siinä muka on, kustantaja ihmettelee.
Aurinko Kustannuksen tuttuja suosikkeja ovat muun muassa Paula Harrisonin Kisu- ja Tanya Stewnerin Liliane Etelätuuli -sarjat. Näihin on molempiin luvassa jatkoa syksyllä.
Lilianen eläinseikkailut jatkuvat jo kymmenennessä kirjassa.
Kisu puolestaan on päivisin tyttö ja öisin kissa. Kanervan mukaan tämä sarja tähtää siihen, että tytöt rohkaistuisivat, luottaisivat itseensä ja hyväksyisivät itsensä.
Martin Sodomkan Kuinka rakennetaan moottoripyörä -kirja selvittää moottoripyörän rakentamisen vaihe vaiheelta. Aurinko Kustannus on aiemmin julkaissut saman kirjailijan teoksen Kuinka rakentaa auto.
– Tämä kirjasarja tavoittaa poikia, jotka eivät tykkää seikkailuista tai fantasiasta.
Samaa kohdeyleisöä kosiskelee Emilia Dziubakin tietokirja Ällistyttäviä dinosauruksia.
Aurinko Kustannuksen uusia sarjojen avauksia ovat esimerkiksi seikkailulliset Jan Birckin kirjoittama Myrsky, tai jalkapallon synty sekä Derek Keiltyn kirjoittama Will Gallows ja kärmesmahainen peikko. Keiltyn kirja yhdistää lännen kertomuksia ja fantasiaa. Birckin kirja puolestaan sijoittuu viikinkiaikaan.
Suuria odotuksia kustantajalla on Harriet Muncasterin Isadora Kuu -sarjasta, jota julkaistaan nyt syksyllä heti kahden osan verran. Isadora on puoliksi vampyyri, puoliksi keiju – ja aivan omanlaisensa.
Sonja Kaiblingerin kirjassa Vincent, seikkaileva lepakko on runsaasti kuvia. Samoin on Magnus Mystin Pienessä hirveässä kirjassa, joka on interaktiivinen ja etenee lukijan valintojen kautta. Tanja Kanerva sanoo, että nämä molemmat kirjat haluavat innostaa lukijoiksi sellaisiakin lapsia, joita suuret tekstimäärät pelottavat.
– Muuallakin kuin Suomessa ollaan huolissaan siitä, ettei lapsia saada kirjojen pariin, Kanerva toteaakin.
Kanerva kertoo pyrkineensä määrätietoisesti etsimään käännettäviä lastenkirjoja muualtakin kuin englanninkieliseltä kielialueelta. Niinpä syksyn kirjoissa on runsaasti saksalaisia kirjoja, mutta myös esimerkiksi puolalaisia ja tsekkiläisiä.
Kotimaisia lastenkirjoja ei Aurinko Kustannukselta syksyllä ilmesty – lukuun ottamatta Maire Soiluvan tietokirjaa Avuliaat alpakat ja lempeät laamat.
– Alpakat ovat jonkinlainen muoti-ilmiö nyt. Tässä on pätevää tietoa aiheesta aikuisellekin, Kanerva vinkkaa.
– Keväällä tulee taas kotimaisiakin kirjoja. Tosi mielellämme teemme kotimaisia kirjoja, mutta niiden pitää olla tasoltaan hyviä, Kanerva sanoo.
Hyvää lastenkirjaa voi Kanervan mielestä lukea kymmeniä vuosia.
– Lastenkirjat ovat ajattomia, Kanerva sanoo ja lisää: – Kirja on ihan uusi niin kauan kuin sen on lukenut.
Uutuuksia Aurinko Kustannukselta ilmestyy pitkin syksyä tasaiseen tahtiin, joulukuuhun saakka.
– Joulukuussa ei tule enää kirjoja ulos, se ei kannata, vaan silloin tehdään seuraavan vuoden kirjoja.
– Toiveikkaasti edelleen suhtaudumme kirjan tulevaisuuteen, Kanerva jatkaa. Näin siitä huolimatta, että kustantamossa ja sen myymälöissä koronakevät on ollut hyvinkin vaikea ja että edelleen ihmiset ovat varovaisia ja ettei syksyn tilanteestakaan tiedä.
Aurinko Kustannuksen kolmesta myymälästä Piihovin ja Humppilan myymälät olivat kevään ajan kiinni. Ne avattiin taas kesäkuun alusta. Vihdin kirkonkylässä sijaitseva Auringon kirja- ja paperipuoti on pidetty avoinna koko kevään.
Auringon kirja- ja paperipuoti Vihdin kirkonkylässä osoitteessa Helsingintie 26c.
Lue Auringon kirja- ja paperipuodista: Aurinko Kustannus avasi kirjakaupan Vihdin kirkonkylään: ”Nyt olemme täyden palvelun kirjakauppa”