Koronapandemia kokoontumisrajoituksineen muutti myös Vihdin Teatterin toimintasuunnitelmat kuluvan kesän osalta. Kesälle suunniteltu farssi ”Juorut” jouduttiin siirtämään ja sen ensi-ilta on lokakuun lopussa Luksian auditoriossa Nummelassa.
Aivan hiljaista ei teatterin mäellä kuitenkaan kesällä ole ollut, sillä näytäntötauon aikana ovat teatterin talkoolaiset ehostelleet mm. lippukoppia ja kahviorakennusta sekä katoksen mekanismia.
Kesäteatterin tiimoilta katseet on jo suunnattu kesään 2021. Teatterin hallitus valitsi tulevan 50-vuotisjuhlavuoden näytelmäksi Agapetuksen kirjoittaman komedian ”Aatamin puvussa ja vähän Eevankin”. Näytelmän ohjaa Markku Hyvönen, joka lupaa uudenlaista pilkettä vanhaan klassikkoon.
Näyttelijävalinnat on tarkoitus tehdä syyskuussa, ja harjoituskausi alkaa vuodenvaihteen tienoilla.
Kokoontumisrajoituksia on höllennetty, ja tiistaina 4.8. Vihdin teatteri järjestää kesäteatterilla yhteislauluillan alkaen klo 18. Haitarin säestyksellä lauletaan vanhoja tuttuja lauluja. Ohjelmamaksu on 10 euroa ja siihen sisältyy alkajaisiksi tarjottava kahvi tai tee ja paikalla paistettu leivonnainen. Yleisömäärä on rajoitettu enintään 250 henkeen.
Liput lauluiltaan on ostettavissa ja varattavissa ainoastaan Vihdin teatterin toimistosta Tuusantie 1 (puh 0400 975 068) alkaen 30.7.
Edellisen lisäksi elokuussa on tulossa yleisön nautittavaksi muiden tapahtumajärjestäjien vierailuesityksiä.
Heti elokuun 1. päivä iltapäivällä on tenori Jyrki Anttilan konsertti ja vielä samana iltana stand-up-roadshow.
14.8. repäistään kunnan kulttuuritoimen järjestämän Wuosisadan Live -tapahtuman merkeissä. Perjantaina 21.8. klo 18 on kuultavana taattua puhallinmusiikkia Kaartin soittokunnan puistokonsertissa.
Kaikissa näissä tilaisuuksissa noudatetaan viranomaisten antamia kokoontumisohjeita ja suosituksia sekä kunkin tapahtumanjärjestäjän määrittelemiä maksimiyleisömääriä.
Jukka Ahonen