Kilometrejä 1800, aikaa kaksi kuukautta. Matka Hangosta Nuorgamiin käynnistyi lauantaina, ja jämsänkoskelainen Ritva Lampinen tekee sen ratsastaen.
Vihtiläinen Kirsi Kokkonen ratsastaa osan matkasta pitkäaikaisen ystävänsä mukana. Ihan vähän ei kilometrejä tule hänellekään, sillä Kokkonen aikoo ratsastaa Hangosta Seinäjoen korkeudelle. Lisäksi hän liittyy vaellukselle jälleen syyskuun alussa Rovaniemeltä ja jatkaa siitä Nuorgamiin saakka.
Lampinen taittaa matkan kahdella suomenhevosella. Kokkosen kumppani on 12-vuotias Sävel-niminen suomenhevostamma, jota Kokkonen kehuu oppivaiseksi ja yhteistyökykyiseksi. Matka onkin kunnianosoitus suomenhevosille.
Matkalla on myös toinen, tärkeä merkitys.
– Matkan tarkoitus on kertoa, ettei ikä ole este unelmien toteutukselle, Kokkonen sanoo. Molemmat ratsastajat kun ovat jo eläkeikäisiä.
– Kannattaa unelmoida. Unelmat voivat toteutua minkä ikäisenä tahansa, Kokkonen painottaakin.
Kirsi Kokkonen kertoo kierrelleensä aikanaan hevosen selässä Suomea kymmenenä kesänä. Sitten hän oli välillä ilman hevostakin ja ajatteli, ettei enää ratsastaisi pitkää matkaa. Veri veti kuitenkin satulaan.
– Kolme tekoniveltäkään ei haittaa, kun ei tarvitse itse kävellä, Kokkonen nauraa ja hymähtää: – Maasta en enää pääsisi hevosen selkään, mutta täytyy etsiä isoja kiviä, joilta nousta.
Matkaratsastuksessa häntä viehättää "uskomaton yhteenkuuluvaisuuden tunne", joka syntyy hevosen ja ratsastajan välille.
Hän puhuu myös luonnonläheisyydestä, josta matkaratsastaja pääsee nauttimaan. Kokkonen ja Lampinen aikovat kulkea mahdollisimman paljon pieniä teitä ja välttää asfaltoituja – sekä asfaltin että liikenteen takia.
– Autoilija on aina pieni jännitysmomentti. Kaikki eivät ymmärrä, että hevonen voi käyttäytyä samalla tavalla kuin hirvi, Kokkonen huomauttaa.
Hän neuvookin autoilijoita ohittamaan hevosen rauhallista ja tasaista vauhtia riittävältä etäisyydeltä.
– Tällaiset hevoset, joiden kanssa reissataan, ovat kyllä hyvähermoisia ja tottuneita liikenteeseen, Kokkonen toteaa.
Ratsastajien reitti kulkee Hangosta Tenholan ja Kiskon kautta Somerolle ja Ypäjälle ja sieltä länsirannikkoa ylöspäin. Kokkonen lähettää terveisiä matkan varrelle:
– Vilkuttaa saa! Ja jos naurattaa, saa nauraakin!