Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nummelan Kiipeilyverstas Kantti on avattu: "Onnistumisen kokemukset innoittavat jatkamaan"

Hookkaus, underi ja mätsäys -sanat vilisevät yrittäjä Toni Rinteen puheessa, kun hän kuvailee kiipeilyä ja lajissa tarvittavia otteita.

Rinne on huhkinut kuukausitolkulla oman intohimonsa parissa: oman kiipeilyhallin rakentamisessa. Nyt työ kantaa hedelmää ja Rinne avasi Nummelaan oman kiipeilyhallin; Nummelan Kiipeilyverstas Kantin.

– Etsiskelin verkalleen talvella tiloja kiipeilyhallille ja ajattelin, että Nummela olisi hyvä paikka. Kun satuin ajamaan tyhjän toimitilan ohitse, ja huomasin, että korkeutta oli riittävästi kiipeilyhallin rakentamiselle, innostuin.

– Sijainti on mielestäni loistava, koska lähialueilla ei sisäkiipeilyhalleja ole. Harrastajat joutuvat ajamaan pitkiä matkoja lajin perässä. Itse olen käynyt kiipeilemässä muun muassa Lahdessa, Hämeenlinnassa ja Riihimäellä, Karkkilassa asuva Rinne sanoo.

Rinne (35) jäi lajiin koukkuun kuutisen vuotta sitten, jolloin hän lähti kaverinsa mukaan Konalaan kiipeilemään.

– Laji tuntui heti omalta. Reitit jäivät mieleen elämään ja päässä yritin jälkikäteen ratkoa, miten reitti olisi pitänyt kiivetä, että olisin päässyt sen loppuun.

– Kiipeily on erinomainen liikuntamuoto, jossa koko kehon lihaksisto joutuu töihin. Samalla laji kehittää psyykkistä hyvinvointia, kun mieli joutuu uudenlaisten tehtävien eteen.

Suosiota vuosi vuodelta kasvattanut laji piti olla mukana myös Tokion olympialaisissa.

– Kilpakiipeily valittiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukaan olympialajiksi, mutta koronaviruspandemia vesitti koko olympialaiset. Toivottavasti ne toteutuvat suunnitellusti ensi vuonna.

Rinne käyttää otteissa tarvittavia taitoja myös vertauskuvallisesti:

– Et voi päästä eteenpäin, jos et uskalla ensin irrottaa edellisestä askelmasta. Mitään uutta ei voi silloin tulla tilalle, jos jää yhteen askelmaan kiinni roikkumaan. Silloin tie on vain alaspäin.

– Pitää vähän aikaa, tässä tapauksessa ehkä sekunnin, sietää sitä epävarmuuden tunnetta, kun irrottanut otteensa edellisestä askelmasta ja vasta kurottamassa seuraavaan. Luottaa, että siellä se askelma on, Toni Rinne sanoo hymyillen.

– Ja jos ote sattuu lipeämään, mätkähtää turvallisesti pehmeälle patjalle. Lajin vammat ovat yleensä pieniä nirhaumia tai nyrjähdyksiä, joista toipuu yleensä melko nopeasti.

Rinne muistuttaa, että oman tapaturmavakuutuksen ehdot on hyvä tarkistaa ennen kiipeilyn aloittamista.

Kiipeilyverstaan seinät ovat täynnä erivärisiä ”otteita” eli käden- ja jalansijoja, jotka erottavat reitit toisistaan. Reittien vaikeusaste liikkuu helpoimmasta 4 plussasta haastavimpaan reittiin 7 C:hen.

– Toisaalta lapsille suunnattu helppo reitti voi olla haastava pitkälle aikuiselle, kun aikuinen joutuu kiipeämään keho lysyssä, Toni Rinne sanoo.

Yrittäjä kertoo uusivansa reitit kokonaan puolentoista kuukauden välein.

– Joka viikko uusin yhden seinän ja suunnittelen uudet reitit vanhojen tilalle. Sen aikaa on tahkoa yhtä reittiä lävitse.

Rinne sanoo lajin sopivan kaikenikäisille perusterveille ihmisille.

– Jokainen toki itse arvioi vointinsa ja kuntonsa. Lajissa kehittyy nopeasti, joten vaikka ei olisi mikään urheilija, tästä voi löytää liikunnan ilon.

– Alle 12-vuotiaat saavat kiipeillä vain huoltajan ollessa mukana. Myöhemmin syksyllä ajattelin perustaa junnuryhmiä, joita ohjaan. Alakoulun ensimmäisistä luokista lähtien kaikki ovat tervetulleita kiipeilemään.

Urheilullisen oloinen Rinne kertoo itse kiipeilevänsä kolme, neljää kertaa viikossa.

– Muuta liikuntaa en harrasta, tämä riittää loistavasti. Aloitellessa paikat voivat olla melko kipeät, koska lihasten lisäksi jänteet ja nivelet joutuvat töihin ja ne kehittyvät lihaksia hitaammin, joten maltti on valttia tässäkin.

– Keskivartalo tulee tässä lajissa kuntoon ja kyljistä löytyy paljon uutta lihaksistoa, Rinne sanoo nauraen.

Nummelan Kiipeilyverstas Kantti on auki joka päivä. Yrittäjä pyörittää toimintaa yksinään.

– Tässä on kevät tehty pitkiä päiviä ja olen varautunut olemaan töissä seitsemänä päivänä viikossa.

Tulevaisuudessa ajattelin perustaa kiipeilyseuran, joka voisi käyttää tiloja ja se voisi mahdollistaa myös sen, että saisin joitakin vapaapäiviä viikkoon.

Rinne kertoo, ettei kiipeilyyn tarvita muuta kuin joustavat vaatteet.

– Kiipeilykengät saa täältä verstaalta. Oma juomapullo on hyvä olla mukana ja kynnet kannattaa leikata lyhyiksi.

– Hallilla on pieni keittiö, joka on kiipeilijöiden käytettävissä. Pidempiin kiipeilyihin on hyvä ottaa evästä mukaan, ettei energiavaje yllätä.