Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vihdin pääkirjasto aukeaa maanantaina uudistettuna – ovien ollessa suljettuina talossa oli iso myllerrys

Vihdin pääkirjasto avaa maanantaina ovensa uudistettuna. Koronan takia suljettuna olleessa rakennuksessa toteutettiin viime viikkojen aikana lukuisia asiakkaiden esittämiä toiveita.

Näkyvimmät ja toiminallisuutta runsaasti parantavat muutokset ovat lehtilukusalin siirtäminen aikaisempaan luentotilaan ja entisen lukusalin uudistaminen monitoimitilaksi.

Kolmas toiminnallinen suurempi muutos on ylimmän kerroksen vuokrattavissakin olleesta kokoustilasta luopuminen – ja vastaavan tilan luominen alimpaan kerrokseen.

Tämän kokoustilauudistuksen ansiosta pääkirjaston kolmas kerros on nyt kokonaan henkilökunnan käytössä – ja helpottaa työskentelyä kun esimerkiksi uusien kirjojen käsittely lainauskuntoon saakka tapahtuu samassa kerroksessa ilman edestakaista hissaamista.

Kirjastotoimenjohtaja Hanna Laitinen ja kirjastonhoitaja Janina Puolitaival esittelivät tiistaina tyytyväisinä pääkirjastossa tehtyjä uudistuksia.

– Toiveet muun muassa näistä uudistuksista ovat toistuneet viime vuosien aikana.

Turvavälit on olennainen asia nyt kun kirjastojen ovet on avattu yleisölle.

Uudistusten tekemiseen avautui oivallinen tilaisuus kun kirjastojenkin ovet suljettiin koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi.

Muutostöitä olivat kirjaston henkilökunnan kanssa tekemässä muun muassa huoltomiehet ja remonttipartiolaiset.

Myös sähköasennusten ja maalaamisen ammattilaisia tarvittiin – ja siivouksen ammattilaisia kun hyllyjä ja kalusteita siirrettiin paikasta toiseen.

Laitinen ja Puolitaival esittelivätkin mielellään kiiltäviä pintoja ja monenlaisia toiminnallisuuden kohentamisia.

Kuluvalla viikolla pääkirjastossa eletään vielä poikkeusaikaa kun eteisten edustalla on varattujen aineistojen lainauspisteet.

Maanantaiaamuksi kaikki koronan aiheuttamat väliaikaisratkaisut on purettu ja pääkirjasto on valmis vastaanottamaan uudistettuna asiakkaat.

– Tämä uusi monitoimitila on hyvin rauhallinen, ja tänne mahtuu hyvin väkeä, kirjaston ammattilaiset esittelivät.

Tilassa on kirkonkylän vanhasta kirjastosta tuotu liikuteltava iso näyttöruutu. Seinustoilla on kaappeja, joihin mahtuu monitoimitilassa järjestettävän monenlaisen toiminnan tarvikkeita.

Samanlaista tyytyväisyyttä kirjastotoimenjohtaja ja kirjastonhoitaja huokuivat esitellessään ahtaaksi osoittautuneen entisen luentosalin paikalle siirrettyä lehtilukusalia.

Suunnitelmat asiakkaiden esittämien uudistusten toteuttamisesta olivat valmiina Hanna Laitisen mukaan jo pidempään.

– Työtä näiden muutosten tekemiseksi tehtiin paljon kun purettiin ja siirrettiin, ja taas purettiin ja siirrettiin, Laitinen kuvailee urakkaa, jonka aikana kaikki paikat myös puhdistettiin perusteellisesti.

– Otamme mielellämme vastaan asiakkailta palautetta näistä uudistuksista – ja toiveita muutenkin!

Vihdin kirjastotoimessa on valmistauduttu huolella pääkirjaston ja kirkonkylän kirjaston ovien avaamiseen yleisölle.

Käytössä olivat aluehallintoviraston sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeistukset ja edessä on tällä viikolla varmistuspalaveri Perusturvakuntayhtymä Karviaisen edustajien kanssa.

– Turvavälit on olennainen asia nyt kun kirjastojen ovet avataan yleisölle.

– Tämä on iso rakennus, samoin kirkonkylässä on laajat kirjastotilat, joten näillä näkymin ei liene tarvetta rajoittaa kerrallaan kirjastossa olevien asiakkaiden määrää, Hanna Laitinen pohtii.

Muun muassa istuinten etäisyydet oli mietitty valmiiksi.

Aiemmin kirjaston keskiössä olleet yleisön tietokoneet on nyt sijoitettu eri puolille pääkirjastoa työskentelyrauhan lisäämiseksi.

– Osa tietokoneista on näillä näkymin suljettuna todennäköisesti syksyyn saakka, sillä kaikki yleisessä käytössä olevat koneet pitää puhdistaa moneen kertaan päivittäin. Saamme nyt kuitenkin avattua myös tätä palvelua, sillä kaikilla ei ole kotonaan tietokonetta ja tulostinta, Hanna Laitinen muistuttaa.

Kirjaston kaikilla osastoilla on tehty uudistuksia toiminnallisuuden lisäämiseksi. Myös Vihti-kokoelman aineisto on kaikkien vapaasti lainattavissa.

Vihdin kunta on koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi perunut toistaiseksi kaikki yksittäiset kokoustilavaraukset ja tämä koskee myös kirjaston tiloja.

Toistaiseksi pääkirjaston kokoushuone ja monitoimitila tai kirkonkylän kirjaston monitoimitila eivät siis ole varattavissa.

– Kirjasto ei kesän aikana myöskään järjestä itse tapahtumia sisätiloissa. Tiedotamme sitten, kun tiloja voi taas varata, Hanna Laitinen kertoo.