Vihdin kunnanvaltuuston hyväksyttävänä on kesäkuun alussa kunnan kotouttamisohjelman päivittäminen vuosille 2020-23.
Vihdissä ulkomaalaistaustaisen väestön määrä vuonna 1990 oli 135. Vuonna 2000 lukumäärä oli noussut 262 henkilöön, vuonna 2018 vihtiläisistä 1 579 henkilöä oli ulkomaalaistaustaisia.
Ulkomaan kansalaisten määrä sekä vieraskielisen ja ulkomaalaistaustaisen väestön kasvu Vihdissä on kasvanut samalla tavalla tasaisesti kuin koko maassa keskimäärin.
Vuoden 2018 lopussa vieraskielisen ja ulkomaalaistaustaisen väestön osuus Vihdissä oli hieman koko maan keskiarvoa pienempi.
Suurin ikäryhmä vihtiläisistä ulkomaalaistaustaisista henkilöistä ovat työikäiset, 18-64-vuotiaat. Toiseksi suurin ikäryhmä ovat kouluikäiset.
Vihtiläiset edustavat yhteensä noin 90 eri kansallisuutta. Tilastokeskuksen mukaan Vihdissä asuvista ulkomaan kansalaisista selvästi suurin ryhmä ovat virolaiset, noin 750 henkilöä.
Venäläisiä on vajaa 160 ja turkkilaisia noin 90. Irakin, Ruotsin ja Thaimaan kansalaisia asuu Vihdissä kaikkia hieman alle tai yli 50 henkilöä.
Vieraskielisiä Vihdin väestöstä oli vuoden 2018 lopussa 1 556 henkilöä
Suurimmat ulkomaiset kieliryhmät olivat viro ja venäjä. Järjestyksessä seuraavina tulivat arabia, englanti, turkki, thai, ukraina ja kurdi. Yhteensä Vihdissä puhutaan lähes 60 eri kieltä.
Vihdin kunnassa kotouttamistyötä toteuttavat ja maahanmuuttopalveluita tuottavat Vihdin kunta ja Perusturvakuntayhtymä Karviainen.
Vihdin maahanmuuttopalvelut on hallinnollisesti osa konsernipalveluita, jossa työskentelevät maahanmuuttokoordinaattori ja kotoutumisohjaaja.
Perusturvakuntayhtymä Karviaisen palveluksessa toimii maahanmuuttotyöhön erikoistunut sosiaalityöntekijä.
Käytännössä kotouttamistyö tapahtuu monialaisena yhteistyönä, johon osallistuvat kunnan ja kuntayhtymän lisäksi esimerkiksi TE-toimisto, Kela, ELY-keskus ja poliisi.
Paikalliset ja seudulliset järjestöt, yhdistykset, seurakunnat ja uskonnolliset yhteisöt sekä vapaaehtoiset tukihenkilöt ovat kotouttamisohjelman mukaan tärkeässä asemassa viranomaisten tarjoamien palveluiden täydentäjinä sekä yhteistyökumppaneina
Vuosina 2018-2020 Vihdin kunta hallinnoi Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston (AMIF) tuella Vihdin, Karkkilan, Lohjan ja Raaseporin yhteistä Resurssipankki-hanketta, jonka tavoitteena on ollut kehittää kotoutumista edistäviä työkaluja kolmannen sektorin käyttöön sekä vahvistaa kuntien ja järjestöjen yhteistyötä kotoutumisen edistämisessä.
Hankkeessa on työskennellyt yhteinen järjestökoordinaattori sekä Vihdin ja Karkkilan yhteinen vapaaehtoistoiminnan ohjaaja.