Päällysteiden uusimiseen käytetään tänä vuonna liikenne- ja viestintäministeriön linjausten mukaisesti aiemmin suunniteltua enemmän rahaa.
Väyläviraston myöntämällä lisärahoituksella saadaan käynnistettyä useita uusia päällystyskohteita koko tieverkolla, kävely- ja pyöräilytiet mukaan lukien.
Töitä voidaan myös lisätä säästöjen ansiosta, jotka syntyvät asfalttipäällysteen sideaineena toimivan bitumin halventuneesta hinnasta.
Ajoratojen päällysteitä uusitaan Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueella yhteensä 847 km, lisäkohteiden tuoman 357 kilometrin myötä. Lisäkohteet kilpailutetaan touko-kesäkuussa.
Kevään ensimmäinen urakka Vihdissä oli vanhan Porintien päällystäminen kakkostien liittymän ja Kirvelän liittymän väliseltä osuudelta.
Valtatie 25:lta rouhittiin kuluvalla viikolla vanhaa pintaa pois Myllylammen ja Haapakyläntien väliseltä osuudelta.
Kolmas kesän vihtiläisistä päällystyskohteita on kakkostien pinnan uusiminen Oinasjoen ja kirkonkylän väliseltä osuudelta.
Neljäs ja pisin kohde on Vihdin kirkonkylän ja Ikkalan välisen tien päällysteen uusiminen.
Uudenmaan ely-keskuksen alueen suurten liikennemäärien vuoksi vuosittain varaudutaan lisäämään päällystyskohteita keväisin toteutettavien kuntomittausten ja -tarkastusten perusteella myönnettävien määrärahojen sen salliessa.
Tämän ansiosta kaikkein vilkasliikenteisimmille teille tulee tänäkin vuonna lukuisia lisäkohteita. Myönnetty lisärahoitus kohdistetaan sen lisäksi niille maanteille, joilla päällysteen kunto on huono ja jotka ovat erityisesti kärsineet märästä ja lauhasta talvesta.
Raakaöljyn hintaromahduksen vuoksi myös asfalttipäällysteen sideaine bitumin hinta on laskenut merkittävästi indeksisidotuissa hankinnoissa ja säästyvää rahaa voidaan kohdentaa uudelleen.