Vihdin kunnankirjaston kirjastoissa avataan varausten noutopalvelu keskiviikkona 13.5.2020 klo 12.
Hallitus linjasi 4.5. rajoitustoimien vaiheittaisesta purkamisesta, minkä seurauksena kirjastojen on mahdollista aloittaa aineiston lainaaminen asiakkaille.
Koska muiden kuin lainaustoiminnan kannalta välttämättömien tilojen tulee olla suljettuina asiakkailta ja oleskelua tai muuta toimintaa kirjastotiloissa ei tule sallia ennen 1.6.2020, aloitetaan Vihdissä kirjastoaineiston lainaaminen tässä vaiheessa ainoastaan varausten noudolla.
Lainaaminen on mahdollista tekemällä haluamastaan aineistosta ensin varaus verkkokirjastossa, puhelimitse tai sähköpostilla.
Varauksia voi tulla noutamaan kirjastosta sen jälkeen, kun on saanut kirjastosta noutoilmoituksen varauksesta.
Myös jo aiemmin tehdyt varaukset voi noutaa vasta sitten, kun niistä on saapunut uusi noutoilmoitus.
Noutopalvelun ajat Vihdin pääkirjastossa Nummelassa ja Vihdin kirkonkylän kirjastossa 13.5. alkaen ma-ti kello 14-18, ke-pe kello kello 12-16. Helatorstaina 21.5. ei palvelua
Kirjastoauto ei liikennöi. Kirjastoauton varaukset voi noutaa pääkirjastosta.
Palautuksia voi jättää kirjastoihin varausten noutoaikoina ja pääkirjaston palautusluukkuun myös muina aikoina.
Kaikkia toukokuulle osuvia eräpäiviä siirretään myöhemmäksi.
Muut palvelut, kuten kopiointi, asiakastietokoneet, sanoma- ja aikakauslehdet eivät ole saatavilla.
Jonojen välttämiseksi muu asiakaspalvelu kuten maksujen maksaminen ja uusien kirjastokorttien tekeminen ei ole mahdollista.
Vihdin kirjastot palvelevat puhelimitse samoina aikoina kuin noutopalvelukin.
Yhteydenotot: pääkirjasto Nummela p. 09 4258 3181, vihdin.kunnankirjasto@vihti.fi tai Kirkonkylän kirjasto p. 044 767 4654, kirkonkylan.kirjasto@vihti.fi.
Sekä pääkirjaston että Kirkonkylän kirjaston aukioloajoista 1.6.2020 alkaen tiedotetaan myöhemmin erikseen.
Kirjastoauto aloittaa liikennöinnin elokuussa. Kirjastoauton asiakkaat voivat olla lainoihinsa ja varauksiinsa liittyvistä asioista yhteydessä pääkirjastoon.