Lentokoneiden ja helikoptereiden häirintä laserilla on voimakkaasti kasvava riskitekijä lentoliikenteessä, muistuttaa liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.
Trafin mukaan viime vuonna Suomessa ilmoitettiin 49 laserhäirintätapausta.
Tapausten määrät nousevat erityisesti loppuvuodesta, pimeän ajan lisääntyessä. Yli puolet tapauksista oli Helsinki-Vantaan lentokentän läheisyydessä ja kaksi kolmasosaa niistä ajoittui koneen lähestymisen yhteyteen.
Viimeksi viime viikonloppuna sairaankuljetusyksikön helikopteria sohittiin laservalolla Rovaniemellä. Valo kohdistui myös lentäjän kasvoihin ja sen epäillään aiheuttaneen hänelle silmävaurion.
Viime marraskuussa taas Helsingistä Vaasaan lentäneen koneen pilotteja häirittiin kuuden kilometrin korkeuteen osoitetulla laserilla.
–Lasersäteet voivat haitata näkemistä lennon kriittisissä vaiheissa, kuten lentoonlähdön ja laskun aikana tai muutoin matalalla lennettäessä.
–Laserhäirintä voikin aiheuttaa näköhäiriöiden lisäksi jopa toimintakyvyn menetyksen ja pahimmillaan vaikutukset voivat olla pysyviä, muistuttaa Trafin johtava asiantuntija Ilkka Kaakinen
Suomessa laserhäirintä on hieman laskenut viime vuosina. Vuonna 2015 kirjattiin peräti 74 laserhäirintätapausta. Maailmalla ilmiö on kuitenkin voimistunut. Pelkästään Yhdysvalloissa ilmoitettiin 6 748 laserhäirintätapauksesta viime vuonna.
–Lasersäteiden ei ole raportoitu aiheuttaneen lento-onnettomuuksia, mutta laserhäirinnästä johtuvien vaaratilanteiden määrä kasvaa eri puolilla maailmaa. Suomessa tapausten määrä on onneksi ollut muihin maihin verrattuna lukumääräisesti vähäinen, sanoo Kaakinen.
Laserosoittimien käyttö ilma-aluksen ohjaamomiehistöä kohtaan on rangaistavaa.
Trafin mukaan käsikäyttöisiä laserosoittimia on helposti saatavilla, joten monet pitävät niitä virheellisesti leluina.
–Vanhempien tulisikin valvoa käyttöä ja opastaa lapsiaan laserosoittimien oikeasta käsittelystä sekä niiden väärinkäytöstä aiheutuvasta vaarasta. Esimerkiksi viiden milliwatin, joka on toimistoissa käytettävien laserosoittimien maksimiteho, häiritsee lentäjiä vielä kolmen kilometrin etäisyydeltä, Trafin tiedotteessa muistutetaan.