Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vihdin kunta antoi suositukset koronan leviämisen ehkäisemiseksi varhaiskasvatuksessa

Vihdin kunnan suositukset koronan leviämisen ehkäisemiseksi varhaiskasvatuksessa on annettu kunnan verkkosivuilla.

Koronavirus etenee Suomessa nopeaa vauhtia ja siihen sairastuneiden määrä kasvaa päivittäin.

Vihdin kunta pyrkii monin eri toimenpitein hidastamaan viruksen leviämistä. Seuraavilla toimenpiteillä rajoitetaan koronaviruksen leviämistä varhaiskasvatuksessa.

Sairaana ei tulla päiväkotiin eikä perhepäivähoitoon.

Suosituksen mukaan on tärkeää, että tartuntojen ennaltaehkäisyn vuoksi lapsi jää kotiin, jos hänellä on vähäisempiäkin flunssan oireita.

Kunta sulkee Annantien perhetuvan avoimen varhaiskasvatuksen kokonaan maanantaista 16.3.2020 alkaen.

Vihdin kunta toivoo myös esiopetuksessa olevien lasten huoltajia harkitsemaan lapsensa ottamista kotiin, vaikka lapsi ei ole sairas tai asetettu karanteeniin.

Tällöin huoltajien tulee hakea päiväkodin johtajalta lupa kotiopetukseen siirtymisestä. Huoltajien ottaessa vapaaehtoisesti esioppilaat kotiopetukseen, vastuu opetuksen järjestämisestä kuuluu vanhemmille.

Huoltajat voivat perehtyä esiopetuksen opetussuunnitelman tavoitteisiin kunnan kotisivuilla osoitteessa:

https://www.vihti.fi/kasvatus-ja-koulutus/varhaiskasvatus/suunnitelmat/esiopetussuunnitelma/

Kunta toivoo niiden varhaiskasvatuksessa olevien lasten huoltajia, jotka ovat siirtyneet etätöihin tai joilla on muutoin mahdollisuus, harkitsemaan lapsensa ottamista kotihoitoon.

Mikäli vanhemmat siirtävät lapsensa kotihoitoon, riittää siitä ilmoitus ryhmän puhelimeen tekstiviestillä ja viikon 13 osalta vaka-mukana sovellukseen.

Lasten ja nuorten lautakunta kokoontuu 17.3. ja päättää myönnetäänkö perheille maksuvapautus, mikäli perhe ottaa lapsensa varhaiskasvatuksesta kotihoitoon tässä tilanteessa.

– Näillä periaatteilla mennään nyt maaliskuun loppuun. Seuraamme valtakunnallisia linjauksia ja tiedotamme huoltajia mahdollisten muutosten osalta, kunnan verkkosivuilla kerrotaan..

Kiitämme huoltajia joustavuudesta ja toivotamme jaksamista haastavaan tilanteeseen.