Koronavirustartuntoja on todettu myös Helsingin sosiaali- ja terveystoimen työntekijöillä.
Tartunnan saaneita on ollut tähän mennessä 17, tiedottaa kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala. Sen mukaan tartunnat olivat odotettavissa epidemian levitessä.
Sosiaali- ja terveyspalveluilla on noin 14 000 työntekijää. Tartuntoja on ollut kolmessa seniorikeskuksessa, kotihoidossa, yhdessä sairaalassa ja kotisairaalassa.
Osa tartunnan saaneista on jo parantunut ja osa karanteeneista päättynyt.
Tartunnan saanut työntekijä haastatellaan ja tartuntatautilääkärit arvioivat, ketkä ovat mahdollisesti altistuneet tartunnalle, sosiaali- ja terveystoimiala tiedottaa.
Altistuneet asetetaan karanteeniin ja sairastunut eristykseen.
Altistuneille ilmoitetaan karanteenista henkilökohtaisesti. Jos kyseessä on esimerkiksi ikääntynyt asumispalvelujen asukas, altistumisesta kerrotaan myös hänen läheisilleen.
– Koska altistuneita työntekijöitä on ikääntyneiden ympärivuorokautisessa palvelussa, olemme siirtäneet työntekijöitä vähemmän kiireisistä palveluista avuksi ikääntyneiden palveluihin, selvittää tiedotteessa toimialajohtaja Juha Jolkkonen
Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä testataan herkästi ja jatkossa yhä enemmän.
Altistuneiden asiakkaiden ja potilaiden vointia sosiaali- ja terveystoimi seuraa tehostetusti.
Erityisesti ikääntyneiden ja vammaisten kohdalla huomioidaan asiakkaan suojaaminen tartunnalta.
Sosiaali- ja terveystoimi on antanut henkilöstölleen ohjeet, kuinka asiakkaita ja itseä suojellaan koronatartunnalta.
Yksittäisistä tartunnoista ei tiedoteta julkisuuteen tietosuojasyistä. Käytäntö on sama kuin muissakin sairaustapauksissa.
Jos karanteeni on niin laaja, että se aiheuttaa merkittäviä muutoksia asiakkaiden palveluihin, siitä viestitään, kuitenkin niin, että yksittäiset sairastuneet eivät ole tunnistettavissa. Näin toimittiin aiemmin esimerkiksi helsinkiläisten koulujen kohdalla.