Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjaston vuoden lainatuin tietokirja: Tutki ja kirjoita

Sirkka Hirsjärven kirjoittama Tutki ja kirjoita -kirjaa lainattiin viime vuonna 83 kertaa Vihdin pääkirjastosta. Tällä lainamäärällä se oli ylivoimaisesti vuoden 2020 lainatuin aikuisten tietokirja.

Kirja on menestynyt myös aiempina vuosina: esimerkiksi vuonna 2019 se oli Vihdin kunnankirjaston kolmanneksi lainatuin tietokirja.

Myös vuoden 2019 kakkonen menestyi tuoreimmassakin tilastossa: Michelle Obaman Minun tarinani oli vuonna 2020 pääkirjaston kolmanneksi lainatuin kirja 53 lainalla.

Toiseksi lainatuin tietokirja oli Jari Tervon kirjoittama Loiri. Sitä lainattiin 54 kertaa.

Kymmenen lainatuimman joukkoon kuuluvat lisäksi Liisa Väisäsen Ranska rakkaudella, Riku Aallon 100 vinkkiä elämäntapamuutokseen, Elisa Mattilan Hyvän olon kuningatar: energiaa, hyvinvointia ja sisäistä vahvuutta, Juha Järvelän Komisario Palmun jäljillä, Tuomas Mikkosen 100 tapaa uudistua ja kukoistaa, Anthony Haywardin Emmerdale: kylä ja ihmiset sekä Satu Jyväkorven Voimaa vuosiin: vaali vireyttäsi ja jaksamistasi.

Lue lisää lainatilastoista: Saarikätkö oli nuorten lainaajien suosikki, "Vihtiläiset pitävät suomalaisista ja ruotsalaisista kirjailijoista"