Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vihdin Viestin Elina Kostiainen loikkasi SM-pronssille Kalevan kisoissa

Vihdin Viestin Elina Kostiainen oli Länsi-Uudenmaan menestyksekkäin urheilija sunnuntaina loppuneissa Kalevan kisoissa.

Kostiainen saavutti kolmiloikassa pronssia omalla ennätyksellään 12,92. Hän piti kolmatta sijaa jo kolmannelta kierrokselta hypättyään 12,60. Oma ennätys syntyi viidennellä kierroksella -0,6 vastatuulessa.

– Pidin kyllä mitalia ihan mahdollisena jo etukäteen. Kausi on ollut ihan ok, vaikka se myöhästyi kuudella viikolla murtuneen kylkiluun vuoksi. Turussa olosuhteet olivat hyvät ja ilma hyvä. Omat ajatukset piti vain kerätä ja hypätä, Kostiainen kertoi.

Hyvin mennyttä kautta Kostiainen jatkaa ainakin Helsingissä parin viikon päästä kolmiloikan kilpailuissa.

Suomi–Ruotsi-maaottelu olisi ollut urheilijalle toivottu kisa, mutta maaottelun ympärillä on yhä suurta epävarmuutta kisojen järjestämisestä

Kostiainen on saavuttanut sisäratojen SM-kilpailuissa kolmiloikan hopeaa vuonna 2016 ja pituushypyn pronssia vuonna 2011.

Hyvin kulki vastatuulessakin.

Henry Manni

Kalevan kisat päättyivät lohjalaisten osalta kohtuullisesti.

Suurin mitalistiehdokas lohjalainen Esbo IF:n edustaja Tuukka Huuskola jäi täpärästi mitaleilta miesten sadan metrin kilpailuissa sijoittuen neljänneksi ajalla 10.53.

Sunnuntaina 200 metrin juoksussa Huuskola jäi viidenneksi ajalla 21.60.

Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden moniottelija Lassi Saarelan ensimmäinen kilpailu miesten sarjassa oli pääosin hyvin onnistunut. Saarelan pistemäärä oli lauantaina kaksipäiväisen urakan jälkeen 4911.

Vasta 17-vuotias Saarela teki uuden ennätyksen peräti kuudessa lajissa. Pistemäärää tiputti 1500 metrin juoksun keskeytys. Myöskään kiekosta Saarela ei saanut tulosta kolmella yrittämällä. Saarelan valmentaja Juha Heinänen oli suojattiinsa hyvin tyytyväinen. Saarelalla on edessään vielä pääkisat, kun hän osallistuu 17-vuotiaiden SM-kisoihin tulevana viikonloppuna.

Lohjalainen paralympiamitalisti Henry Manni kelasi sunnuntaina 200 metrinmatkan aikaan 27,72. Aika oli kauden paras T34-luokassa. Vastainen tuuli rokotti hieman Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden kilpailijan tulosta.

Manni oli tyytyväinen aikaansa.

– Ihan hyvin kulki vastatuulessakin. Lämmin keli oli sopiva kisaamiseen, Manni kertoi.

Ahkerasti kisannut Manni jatkaa kisakauttaan ainakin vielä parin viikon päästä pidettävissä parayleisurheilun SM-kilpailuissa viime viikolla tutuksi tulleella Paavo Nurmi-stadionilla.

Mikäli maaottelu perutaan Manni on suunnitellut osallistumista myös vaihtoehtoisiin kisoihin.