Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Tavoite: Nummelan padel-halli on valmiina vuoden kuluttua" – Padel-mailapeli saanut hyvän startin Vihdissä

Kolmas ulkokenttä valmistunee kesällä Pajuniittyyn, tulevaan Etelä-Nummelan liikuntapuistoon. Padelhalliakin toivottiin sinne mutta ei saatu.

MLM Sports Oy aikoo rakennuttaa hallin padel-mailapeliä varten Nummelaan, Sähkötien päähän Vihdin kunnan vuokratontille.

Kunnanhallitus päätti maanantaina vuokrata yhtiölle 5 976 neliömetrin suuruisen tontin, jolla on rakennusoikeutta noin 2 390 kerrosneliömetriä. Vuosivuokra on 5 736 euroa.

– Suunnittelu on käynnissä. Ensi talvena olisi mukava pelata sisällä. Tavoitteena on, että halli olisi käytössä viimeistään keväällä 2022, kertoo MLM Sportsin hallituksen puheenjohtaja, espoolainen Mia Pirttilä.

Yhtiön hallitukseen ja pääomistajiin kuuluvat myös nummelalainen Maija Ylevä ja espoolainen Leena Ylevä. Kaikki kolme naista ovat intohimoisia liikunnan ja padelin harrastajia.

– Tuomme naisnäkökulmaa padeliin, joka on ollut aika miehinen. Perustimme juuri padelpopshop.fi -verkkokaupan ihan käytännön syistä: nyt on naisillekin tarvikkeita tarjolla.

Halli täydentää padelharrastusta Nummelassa.

Mia Pirttilä, MLM Sports Oy

Suunnitteilla on noin 1 500 kerrosneliömetrin halli, jossa voisi olla neljä padelkenttää, pukuhuoneet, kahvittelutila ja tarvikemyynti. Halli toimisi pitkälti itsepalveluperiaatteella. Hallissa olisi tarjolla myös ohjattua padelia, valmennusta ja tapahtumia – esimerkiksi koululaisille ja lähellä sijaitsevan kunnanviraston henkilökunnalle.

Hallia varten tarvitaan poikkeamislupa ennen rakennuslupaa, koska asemakaavassa tontti on osoitettu ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomalle teollisuudelle. Rakennusoikeutta tontilla on noin 2 390 kerrosneliömetriä.

– Aivan lähtötelineissä ollaan! Rahoitusneuvottelut ovat käynnissä. Saa ottaa yhteyttä; kuumaan lajiin kannattaa sijoittaa, vinkkaa Pirttilä naurahtaen.

Hän arvioi hallin hintahaarukaksi yli 500 000 mutta alle miljoona euroa.

– Korkea tila on kalliimpaa, mutta tavoitteena on saada kattokorkeus 8–9 metriin, sillä lajinomaista on nostaa palloa. Ja liian matalia halleja on olemassa.

Liikuntasammossa Enäjärven rannalla aloitettu padel sai hyvän startin Nummelassa viime kesänä: MLM Sports Oy toteutti kaksi ulkokenttää Pajuniityn palloilu- ja monitoimihallin naapuriin, tulevaan Etelä-Nummelan liikuntapuistoon. Ulkokentät ovat kunnalta vuokratulla maalla, jonne yhtiö suunnittelee kolmatta ulkokenttää ensi kesänä. Vuokrasopimus on voimassa maaliskuun alkuun 2025.

Padel Vihti ry:n jäsenmäärä kolminkertaistui kesäkaudella ja on nyt lähes 100.

– Harrastajat ovat käyneet espoolaisissa halleissa talvella, mutta niistä on vaikea saada vuoroja, Pirttilä toteaa.

Yhtiö toivoi padelhalliaan ulkokenttien viereen, mutta asia ei edennyt Etelä-Nummelan liikuntapuiston suunnitelmien keskeneräisyyden takia.

MLM Sports ei luovuttanut vaan esitti kunnalle Sähkötien päästä uutta paikkaa padelhallille. Vuokratontti rajoittuu Pillistöntien kevyenliikenteen väylään, jota pitkin pääsee kulkemaan nykyisille ulkokentille.

Kunnan kaavoitus- ja tekninen lautakunta palautti 8.9. 2020 valmisteluun Etelä-Nummelan liikuntapuiston puistosuunnitelman, joka määrittelee mitä toimintoja alueelle on tulossa.

– Syynä palautukseen oli suunnitelman selostuksen täydentäminen kustannusarvion osalta. Se on kestänyt pitkään, sanoo kunnan tekninen johtaja Matti Kokkinen. Hän ei vielä osaa kertoa milloin suunnitelma saadaan uudelleen lautakuntakäsittelyyn.