Nummelan Judon maajoukkuejudoka Oskari Mäkinen otteli hopealle Prahassa käydyssä European open olympiakarsintaturnauksessa alle 81-kiloisten sarjassa.
Neljän ottelun jälkeen semifinaalissa Mäkinen kohtasi Tsekin Adam Kopeckyn. Ottelu oli Mäkiseltä mainio ottelutaktiikan ja myös fyysisen hallinnan näyttö, kerrotaan Nummelan Judon tiedotteessa. Kun ottelua oli käyty reilu minuutti, Mäkisen käsivarsiheitto puri wazarin arvoisesti. Mäkinen jatkoi aktiivista hyökkäämistään ja ottelun puolivälissä Kopeckyn varoitustili tuli täyteen.
Loppuotteluvastustaksi Mäkiselle tuli Unkarin Benedek Toth. Mäkinen aloitti aktiivisesti ja ajoi Tothille passiivisuusvaroituksen. Toth kuitenkin pääsi otteluun mukaan hyökkäyksillään ja sai Mäkiselle kaksi varoitusta.
Kun ottelua oli jäljellä 40 sekuntia Tothin uchimata-heitto toi hänelle ipponin.
Näin Mäkisen hyvä ottelupäivä päättyi hopeamitaliin.
Oskari Mäkinen oli tyytyväinen turnaukseensa. Seuraavista kansainvälisistä kisoista ei tällä hetkellä ole tietoa koronan kiihtyessä useissa maissa. Suomen parhaimmistoon kuuluvat urheilija kertoo, että tällä hetkellä maajoukkue harjoittelee Helsingissä turvallisesti maksimissaan kymmenen hengen ryhmissä, naiset ja miehet erikseen ja tulevaa kevättä katsotaan päivä kerrallaan.
Olympiapaikka Tokioon tulevalle kesälle on epätodennäköinen, eikä se nuoren judokan päätähtäin olekaan. Vaikka Prahan tulos nosti Mäkistä rankingissa jo alle 200:n.
– Maailman rankingin 16 parasta menevät suoraan olympialaisiin. Joitakin maanosapaikkoja ratkotaan vielä niiden päälle, mutta täytyisi tapahtua kyllä paljon asioita, että Tokion paikka aukenisi, Mäkinen kertoo.
Nummelalaisen Mäkisen päätähtäimenä onkin Pariisin 2024 olympialaiset.
– Nuo kovimmat urheilijat ovat keränneet rankingpisteitä Tokioon jo kolme vuotta. Viimeinen vuosi on muuttanut paljon asioita kun kisoja ei ole voitu järjestää. Pariisia kohti tehdään kovasti ja määrätietoisesti töitä koko ajan, hän kertoo.