Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

”Rahoitusnyrkissä” nimekkäitä kesäasukkaita: Vihdin latvajärvien kunnostuksiin puoli miljoonaa vuodessa

Siuntionjoen latvat -vision toteutus alkaa ensi vuonna ja jatkuu vuoteen 2030 saakka. Vihdissä sijaitsevien Siuntionjoen latvajärvien kunnostuksen kustannusarvio on puoli miljoonaa euroa vuodessa – yhteensä noin 6,5 miljoonaa euroa.

– Kustannukset ovat niin isot, että tarvitaan valtion budjettirahaa tai EU-rahaa, tai molempia, sanoo kunnostuksen ”rahoitusnyrkki”-ryhmän vetäjä Petri Tuomi-Nikula.

– Kuitenkin tarvitaan myös paikallista rahoitusta kunnilta ja ranta-asukkailta.

Tuomi-Nikula on eläkkeellä diplomaattiuralta ja nyt Sitran, Suomen itsenäisyyden juhlarahaston projektissa vanhempana neuvonantajana. Hän on Poikkipuoliaisen kesäasukas samoin kuin Martti Hetemäki, joka on myös lupautunut mukaan rahoitusnyrkin taustavoimiin. Hetemäki oli näkyvässä virassa valtiovarainministeriön kansliapäällikkönä. Jäätyään eläkkeelle viime syksynä hän toimii työelämäprofessorina. Järvien kunnostuksen rahoitusta on viemässä eteenpäin muitakin henkilöitä, joilla on laajat yhteiskunnalliset verkostot.

– Olen vakuuttunut, että tarvittavat resurssit saadaan, sillä vihtiläisten latvajärvien kunnostus kytketään isompaan kuvioon: Itämeren pelastamiseen pala kerrallaan, vesistö kerrallaan. Siuntionjoesta aloitetaan, koska Itämeren Pikkalanlahdelle tuleva fosfori- ja typpikuorma on lähes kokonaan peräisin Siuntionjoesta, toteaa Tuomi-Nikula.

Nykyisen Siuntionjoki-hankkeen perusrahoitus, joka tulee pääosin alueen viideltä kunnalta, on 880 000 euroa vuosina 2019–24. Siita ei riitä kuin murunen Vihdin latvajärviin.

Lue myös: Enäjärvelle tehokalastusta ja shokkihoitona kemikalointi: "Jotta levien määrä vähenisi, pitäisi tehokalastaa vuodessa 73 500 kiloa kalaa"

Vihdin kunnan ympäristölautakunta jakoi tämänvuotiset avustukset vesistökunnostuksiin, yhteensä 40 000 euroa, viime kokouksessaan.

Siuntionjoen Latvajärvien Suojeluyhdistys Lasy ry sai 20 000 euroa ja anoi 30 000 euroa Enäjärven ja Poikkipuoliaisen kunnostustoimiin.

Vihdin Myllylammen Vesiensuojeluyhdistys ry sai 15 000 euroa. Anottu summa oli 18 985 euroa. Vihtijärven-Lapoojärven suojeluyhdistys ry:lle myönnettiin 5 000 euroa. Yhdistys anoi 9 548 euron avustusta.