Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Korona | Luovia ratkaisuja hoivakodissa: Omaisia nähdään näytöllä ja ikkunan takana

Attendo Vanhassa-Sepässä Nummelassa on eletty vuosi koronarajoitteiden kanssa. Alkushokin jälkeen elämä palvelutalossa on löytänyt vakiintuneet uomansa luovilla ratkaisuilla.

Omaiset voivat soittaa asukkaille sovittuna aikana tabletilla, jolloin pääasiassa muistisairaita olevat asukkaat saavat nähdä lähimpien kasvot näytöllä.

– Moni käy tapaamassa läheistään myös ikkunan takaa. Vieraita saa käydä vain asukkaan omassa huoneessa ja heitä saa olla kaksi kerrallaan ryhmäkodissa. Ryhmäkodit on erotettu toisistaan palo-ovilla. Isossa ryhmäkodissa on ruokasali ja pienessä ryhmäkodissa pieni sali, kertoo viriketoimintaa taloon järjestävä lähihoitaja Terhi Tamminen.

Palvelutalossa on paikkoja neljällekymmenelle asukkaalle. Tällä hetkellä asukkaita on 38. Asukkaat tulevat taloon perusturvakuntayhtymä Karviaisen kautta. Ennen koronarajoitteita Vanhassa-Sepässä järjestettiin runsaasti erilaista viriketoimintaa ulkopuolisin voimin. Suosittuja olivat esimerkiksi vakioesiintyjä tangokuningas Jukka Hallikaisen vierailut. Hän lauloi käynneillään ikivihreitä ja asukkaat saivat osallistua kukin vointinsa mukaan tanssien tai kuunnellen. Lisäksi vierailuja tekivät Kennelliiton kaverikoirat, terapiaponit, päiväkotilapset sekä musiikkikoulun lapset.

Vanhassa-Sepässä yritetään edelleen järjestää mahdollisimman paljon erilaista viriketoimintaa, jotta arki olisi niin lähellä normaalia kuin mahdollista:

– Olemme järjestäneet missikilpailut, joissa talon miehet toimivat tuomareina, olemme lähettäneet kortteja läheisille ja saaneet puolestaan omaisilta perinteisiä kirjeitä. Olemme pitäneet juhlapyhistä kiinni ja koristelleet talon sen mukaan mikä juhlapyhä on menossa. Parhaillaan keskitymme pääsiäiseen ja suunnittelemme saapuvaa vappua. Musiikki ja vanhat suomalaiset elokuvat ovat tärkeitä asukkaille. Meillä on suurikokoinen Jeti-televisio, joka on helposti liikuteltavissa alla olevien pyörien avulla. Pidämme myös leivontapäiviä, jolloin leivomme pullaa, Terhi Tamminen listaa.

Terhi Tamminen toteaa, että vallitsevaan tilanteeseen on kyllä sopeuduttu. Hän muistuttaa, että talossa tehdään työtä asukaslähtöisesti ja työntekijöiden tulee miettiä asioita asukkaan kannalta:

– Näen viriketoiminnan erittäin tärkeänä. Ideoimme henkilökunnan kanssa yhdessä erilaista tekemistä asukkaille. Viriketoiminnan järjestäminen on iso osa lähihoitajan työtä. Sitä on helppo järjestää, kun ei ajattele liian isosti. Palvelutalossa elävien iäkkäiden ihmisten elämä on suppeaa. Pienetkin asiat ovat tärkeitä. Jutteleminen, kynsien lakkaaminen tai ulkoilu riittävät usein.

Musiikista saadaan hyvä startti erilaisille asioille. Musiikin tahdissa voi jumpata ja tanssia. Musiikista saa hyviä keskustelunaiheita:

– Voimme kuunnella henkilön häävalssin, jonka kautta pääsemme keskustelemaan millaiset häät olivat.

Maskien pitäminen kasvojen suojana voi aiheuttaa etenkin muistisairaille hämmennystä, kun puhujan kasvoja ei voi lukea. Puhekin saattaa helposti puuroutua maskin takana. Toivoa paremmasta tuo se, että kaikki asukkaat ovat jo saaneet koronarokotteen. Henkilökunnalle on myös tarjottu mahdollisuus rokotukseen. Talossa toimitaan Karviaisen koronaohjeiden mukaan.