Uusien oppilaiden ilmoittautuminen Länsi-Uudenmaan musiikkiopistoon alkaa lauantaina. Rehtori Hanna Repo-Nikkanen kertoo, että viime vuoden tapaan valintakokeita ei järjestetä, vaan oppilaat otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä.
Viime keväänä taiteen perusopetusta antavaan Länsi-Uudenmaan musiikkiopistoon haki 162 oppilasta, joka on reilusti enemmän edellisvuosiin verrattuna. Ilmeisesti hakumenettely vaikutti hakijamäärän kasvuun. Opiskelijamäärä ei kuitenkaan ole viime vuosina juurikaan kasvanut, eritoten korona on vaikuttanut muskariryhmiin.
Repo-Nikkanen kertoo, että niin ikään koronan aiheuttamien kokoontumisrajoitusten takia vuosikymmeniä kestänyt perinne kevään suosituista soitinesittelytilaisuuksista katkeaa nyt.
– Jouduimme hakemaan muita konsteja oppilaiden tavoittamiseksi.
Ennen lauantaista ilmoittautumisen alkamista musiikkiopisto järjestää YouTube-kanavallaan puolen tunnin mittaisen soitinesittelyvideon, jossa rehtori kertoo musiikkiopiston toiminnasta, ja jossa esitellään kaikki soittimet, joihin voi saada opetusta. Samana päivänä Google Meet -tilaisuus, jossa kiinnostuneet voivat tutustua talon opettajiin ja esittää kysymyksiä musiikkiopistossa opiskelusta.
Musiikkiopiston suosituimmat soittimet ovat piano ja kitara, mutta Repo-Nikkanen ja viulunsoiton ja yhteissoiton lehtori Tuomas Törmi rohkaisevat musiikkiopinnoista kiinnostuneita tutustumaan muihinkin vaihtoehtoihin.
– Meillä annetaan opetusta lähes 30 eri instrumenttiin; kuten vaskisoittimiin, oboeen, fagottiin ja harmonikkaan, Repo-Nikkanen luettelee ja mainitsee myös uusimman soittimen: cembalon.
Törmi kertoo, että musiikkiopiston verkkosivuilla esitellään kaikki soittimet ja useimmista on mukana videokin.
– Käykää etukäteen tutustumassa ja miettikää, mikä voisi olla kiinnostavaa, Törmi kannustaa.
Omaa instrumenttia ei oppilaalla heti alkuun tarvitse olla. Repo-Nikkanen kertoo, että opistolla on mittava määrä soittimia, joita lainataan alkuun pääsemiseksi. Vain pianoa ei saa lainalle, mutta Repo-Nikkanen lupaa, että sen hankinnassa autetaan, oppilaalla on oltava akustinen piano.
Musiikkiopistossa annettava opetus koostuu kolmesta osasta: instrumenttitunneista, yhteismusisoinnista ja musiikin hahmotusaineista.
– Lisäksi oppimisen kulmakivi on kotiharjoittelu, Repo-Nikkanen sanoo.
Yhteisharjoittelu, eli kuorojen, bändien ja orkesterien toiminta tapahtuu koronarajoitusten takia pääosin etäyhteyksin, mutta yksilöopetus on lähiopetusta. Apulaisrehtori Janne Haapanen sanoo, että turvallisuusjärjestelyt on helppo ylläpitää.
– Pidämme kiinni turvaetäisyyksistä, opettajilla ja oppilailla on maskit ja meillä on pleksejä, joita voimme sijoittaa väliin, Haapanen selvittää.
Musiikin soittaminen ja siinä kehittyminen ovat jo sinällään hauskaa, mutta musiikin harrastamisessa on Repo-Nikkasen mukaan lukuisia muitakin hyviä puolia.
– Musiikin merkitys on valtava. Tutkimusten mukaan musiikkia harrastavat lapset menestyvät hyvin koulussa.
Musiikin opiskeleminen on pitkäjänteistä; siinä kartutetaan taitoja vuosia.
– Samalla lapsi tai nuori oppii ponnistelemaan pitkäjänteisesti, Repo-Nikkanen sanoo.