Vihdin Urheiluautoilijoiden ja kunnan välistä vuokrasopimusta kartingradan alueesta jatkettiin kunnanhallituksen maanantaisella päätöksellä vuoden 2041 loppuun saakka.
Sopimukseen sisältyy myös optio kymmenelle lisävuodelle. Alueen vuosivuokra on 1 475 euroa, jonka perusindeksinä on vuoden 2019 keski-indeksiluku.
Vihdin UA haki kunnalta pidennystä kartingradan maa-alueen vuokrasopimukseen, joka oli voimassa vuoden 2029 loppuun saakka.
Kyseinen vajaan kuuden hehtaarin suuruinen alue sijaitsee valtatie 25:n varrella Ojakkalassa.
Kunta ja Vihdin UA allekirjoittivat vuonna 1997 vuokrasopimuksen kartingradan ja siihen liittyvien oheistilojen rakentamisesta kiinteistöille. Sopimusta on jatkettu kahteen eri otteeseen.
Vihdin Urheiluautoilijoiden tarkoituksena on kehittää kartingrataa vastaamaan paremmin nykyajan vaatimuksia.
Viime kesänä uusittiin radan päällysteet ja reunakanttarit. Lisäksi alueella on kehitetty turva-alueita.
Suunnitelmissa on kehittää rata-aluetta myös tulevina vuosina; muun muassa korvaamalla 1980-luvulla rakennetut rakennukset uusilla.
Hakemuksen mukaan kysymyksessä on taloudellisesti niin mittava investointi, ettei seura voisi sellaiseen ryhtyä mikäli tukena ei olisi riittävän pitkää sopimusta rata-alueen käytöstä.
Vihdin UA:n esittämien perustelujen mukaan riittävän pitkä vuokrasopimus edesauttaa uuden hankkeen EU-tukikelpoisuutta.
Vihdin Urheiluautoilijoilla on toiminnan harjoittamisen edellyttämä voimassa oleva ympäristölupa.
Vihdin UA perustettiin joulukuussa 1968. Parhaimmillaan jäseniä oli yli 300, tämän hetkinen jäsenmäärä on noin 170.
Toimintaa aloitettaessa oli ohjelmassa vain suunnistus- ja tarkkuusajo, seuraavaksi tuli mukaan rallitoiminta. Puistoajot tulivat mukaan toimintaan 1970-luvun puolivälissä.
Jokamiesluokan kilpailut valloittivat lentokentän alueen samoin 70-luvun puolivälissä. Kisoja pidettiin kaksi kertaa vuodessa aina SM-kisoja myöten.
Lentokentän alueella järjestettiin 70-luvun lopulla useat rallicross-kilpailut, jossa ajoivat Euroopan parhaat kuljettajat.
Ratkaiseva asia oli vuonna 1976 tehty sääntömuutos, joka oikeutti myös alle 18-vuotiaiden lliittymisen Vihdin UA:n jäseneksi.
Kartingradan rakentaminen oli UA:n verkkosivujen mukaan melkoinen saavutus, josta suuri ansio lankeaa Pekka Pirkolalle.