Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Takapiha voi olla toisen etupiha

Talven jälkien korjailu ja kevättyöt pihoilla ja puutarhoissa ovat jo hyvässä vauhdissa. Tahti tuskin juurikaan hidastuu nyt viikonloppuna, vaikka aurinkoista alkuviikkoa melkoisesti koleampaa säätä ennustettiinkin.

Lumien sulaminen paljasti paljon koronavuoden aikana pihoille kertyneitä röykkiöitä, mutta myös vanhempia kertymiä.

Taajama-alueilla, mutta myös harvempaan rakennetuilla alueilla on runsaasti paikkoja, joiden siisteys ja kunto on laiminlyöty.

Jätelain mukaan ympäristöön ei saa jättää esimerkiksi jätettä tai hylätä koneita ja laitteita.

Sohvat, jääkapit ja jopa hylätyt vessanpöntöt tienpientareilla ja pusikoissa eivät ole harvinaisuuksia.

Lain mukaan ympäristöön ei myöskään saa päästää ainetta siten, että siitä voi aiheutua epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä, ihmisen tai eläimen loukkaantumisen vaaraa tai muuta niihin rinnastettavaan vaaraa tai haittaa.

Kaikki eivät edes ymmärrä, että risujen tai puutarhajätteen kasaaminen yleisille alueille, kuten puistoihin ja metsiin on roskaamista.

Roskaamiskielto koskee kaikkia alueita, sekä yksityisiä että yleisiä. Roskaajan velvollisuus on siivota roskaamansa alue.

Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi määrätä siivoamisvelvollisen täyttämään velvollisuutensa. Myös kiinteistön omistaja voi tehdä asiaa koskevan rikosilmoituksen.

Jätteiden keräily- välivarastointipaikat ja -säiliöt sekä jätteiden kompostointi kiinteistöllä pitää järjestellä siten, että estetään haittaeläimien pääsy niihin ja ettei niistä aiheudu haittaa terveydelle tai ympäristölle.

Tontit saattavat olla myös varsin pieniä. Ongelmia on tullut esimerkiksi kompostien sijoittelusta, sillä toisen takapiha on usein naapurin etupihan vieressä.

Jätteiden hävittäminen polttamalla on tietenkin taajama-alueilla kielletty.

Jos ongelmia ilmenee niin niistä kannattaa avoimesti keskustella eikä jupista itsekseen vuosikausia. Säännöt ovat yhteiset.

Kirjoittaja on Vihdin Uutisten päätoimittaja